Muumilaakso vuodelta 1973, luukku 24

Katastrofin odotus jatkuu muumeilla. En toki ole lukenut tätä tarinaa pitkiin aikoihin, enkä edes tätä joulukalenteriakaan varten, niin jäänee paljon spekulaation valtaan, miten paljon tässä on kyseisestä novellitarinasta otettu suoraan. Kuitenkin kuusen haku toisen mailta on niin perusvitsi meidän kulttuurissa, että uskon sen löytyvän. Mutta sen uskon, että toisen kuusen kaatumista ei tapahtunut kirjassa.

Mutta joulukalenterin lopuksi tämä jakso tuntuu vähän tuon ajan perus maltilliskristilliseltä soopalta, mikä oli jo lapsenakin niin tavattoman pitkäveteistä, että ei ole ihme miksi meikäläinen astui ateismin sekaiseen pakanallisuuteen.

No, onhan se alkuperäinen Doom hyvin kehuttu tapaus, vaikka senkin kolmos episodi on varsin helppo ja vika kenttä on ohi parhaimmillaan 18 sekunnissa. Kyllä tällä sarjalla on sen verta vahva alku ja keskiosa, että loppu ei hiljentyneellä tahdilla pääse pilaamaan kokonaisuutta. Ääninäyttelytyö on ehdottomasti painimassa raskaassa sarjassa Disneyn elokuvien, Muumilaakson tarinoiden sekä Asterix ja suuri taistelu-elokuvan kanssa.

Valitettavasti tässä alkaa jouluaaton stressit nakertamaan itseäni. Yritin parhaani laittaa vihoviimeisen laulu sanat, mutta minulle ei vaan nyt iskeydy päähän, mitä tässä ensimmäisen säkeistön toisen rivin riimittävän rivin lopussa edes sanotaan. No, olkoot se teille jonkun tason joulupähkinä. Hyvät joulut!

EDIT: Ravdnar selvitti  tämän "mysteerin" saman päivän aikana. Kiitos!

Taas alkaa sataa lunta
Ja tummuu hiljaa yö
Jää nukkuu talviunta
Ei aalto rantaan lyö

Taivaalla tähti jo loistaa
Niin hellän lämpöinen
Se huolet pois mielistä poistaa
On olo jouluinen
Näin meillä on jälleen kuusi joulun

Ken pakkasta nyt muistaa
Kun meillä lämmin on?
Ja aatosparkain luistaa
Nuo kevätauringon

Talvemme pitkän ja harmaan
Me kestää voimme näin
Kun latvassa kuusemme armaan
On tähti kynttiläin
Sen loiste toi meille taas joulun

Muumilaakso vuodelta 1973, luukku 23

Vaarallisuuden lähestymisen merkeissä päädymme erään aikakauden loppuun: nimittäin tämä oli kasetin viimeinen jakso. Eikä se ollut kovin kunnioitettavasti tallennettu, sillä kertojan alkusanat ovat kokonaan jääneet pois ja Niiskuneiti ei edes saa ensimmäistä säkeistöäänsä laulettua loppuun, kunnes Afrikan nouseva aurinko yllättäen kohoaa ja kajahtaa: "Nants ingonyama bagithi baba!"

Vähän antiklimaattinen lopetus joo, mutta eipä sitä tuolloin vielä tiedetty, oliko tämä se varsinainen viimeinen jakso, joka oli nyt jäänyt valitettavasti pysäytettyä reippaasti ennen aikojaan. Olihan se vanhemmalla iällä positiivinen yllätys itselleni, että onhan tässä vielä yksi jakso vielä tämän jälkeen.

Lapsuudessa Niiskuneidin laulu oli omaan makuun aika plääh, sillä minulla oli toisaalta muutenkin vähän negatiiviset tuntemukset häntä kohtaan, kiitos isoveljen lällättelystä verraten minun ja Niiskuneidin itkuisuutta keskenään. Nykyään tätä laulua toki nyt näkee uusin silmin, mutta samalla on hieman puskista tulevaa, että Niiskuneiti kaikista hahmoista pääsee laulamaan näin itseironista laulua ja vieläpä ainokaisena hahmoista, joka saa vääntää vieläpä toisen säkeistönkin, kertosäkeen kera. Ei siinä, onhan Titta Jokisella varsin mainio ääni.

Joko lahjat sä teit?
Haitko myös kuusipuun?
Kortit postiin kai veit?
Teitkö kaiken myös muun?
Onkohan kynttilää keskenkin syötävän?
Sillä joulu nyt saapuu
Lunta on maas
On niin vaarallista
Kun joulu on taas.

Joko puuron sä teit?
Kakut tortut ja muut?
Kääröt piiloon kai veit
Ettei nää herkkusuut?
On kai kahviakin, glögi lämmittävin?
Sillä joulu nyt saapuu
Lunta on maas
On niin vaarallista
Kun joulu on taas.

Muumilaakso vuodelta 1973, luukku 22

Ninnin viimeinen jakso on tämän sarjan lyhyin, mikä sinällään toisaalta on huvittavaa, kun kasetilla jakso alkaa siitä kun kertoja sanoo "äidistä se oli hauskaa," ja loppu jättää mysteeriksi, ketä pahemmaksi muumit ovat Ninnin nyt kasvattaneetkaan.

Mutta varsin mielenkiintoista on kyllä, miten vaihtelevissa määrin on eroja jaksojen pituuksissa. Silmämääräisesti keskiarvo näyttäisi roikkuvan 8-9 minuutin välimaastossa, mutta onhan tämä varsin erikoista näin nykystandardeilla. Nähtävästi ennenvanhaan ei ollut niin paljon merkitystä, miten pitkiä jaksot olivat. Toisaalta oma spekuluutio sanoo, että tämä kai on ollut osana niin sanottua makasiiniohjelma formaattia, missä sitten on pystytty joustamaan ohjelmien pituuksien kanssa turhanpäiväisillä juonnoilla tilanteen mukaan, kuten Pikku Kakkosessa. Parhaimmillaan se on ollut "no huh huh, mitä paskaa. Laitetaan suosiolla seuraava pätkä," ja pahimmillaan ollaan tungettu jotain tavattoman pitkäveteistä, kuten miten kukko kiekuu eri kielillä.

Tämänkertaisella katselukerralla kuulin ensimmäistä kertaa Pikku Myyn turhautuneen ähinän ja puhinan katsellessaan Ninnin epätoivoisen näköistä leikkiä. Onhan se varsin rankkaa, mutta totuuden mukaista settiä, mitä Myy loppujen lopuksi laukoo Ninnille. Ja sepä onkin se, mikä antaa Ninnille kasvot, kun hän suuttui Papalle. Aivan sama mitä Mamma sanoo. Olen nyt vähän tuhmana, että tulee risua, vink vink, röh röh. Huoh... millaiseksi maailma minutkin nyt on muovannut?

Muumilaakso vuodelta 1973, luukku 21

Vielä mahtuu mukaan Ninni, joka omin silmin tuntuu olevan alkuperäisistä muumitarinoista kaikkein suosituin. Onhan se kertomus osoitus siitä, miten välittävää sorttia muumiperhe on.

Tällä kertaa vaimoni hoksasi erään mielenkiintoisen asian. Nimittäin Mamman isoäidin resepteissä seisoo "jos tuttavat käyvät utuisiksi ja heitä on vaikea nähdä." Kyseessä ei välttämättä siis ole parannuskeino näkymättömyyteen vaan ehkäpä likinäköisyyteen. On se tulkitseminen hauskaa hommaa.

Tätä jaksoa ei jälleenkään ollut meidän kasetissa, mutta minulle on jäänyt muistikuviin se, että olen nähnyt tämän jakson esityspäivänä. Hauskana elementtinä tälle toki oli, että olin muistellut, että Ninni itse olisi ollut puussa pudottamassa omenia.

Mä tykkään kun pulleita omppuja saan
Mut pienet ja vihreät myös otetaan
Mä tykkään kun poski sen on punainen
Kun leikkiä kauan saan kanssa sen
Rullaten, hyppien, nauraen, pelaten, muristen, rähisten, iloiten, putoen!
Tuo yksi omppu vaikka satakin
Mulla nääs on vahvat valkohampaat

Muumilaakso vuodelta 1973, luukku 20

Muumeissa meri on ollut aina tärkeä elementti. Siinä toki oli se, että Janssonit oleilivat suhteellisesti saaristossa, joten sieltä on hyvä ammentaa tavaraa kirjoihin ja sarjakuviin, mistä sitten saadaan aikaan muitakin adaptaatioita.

Alku alkaa arvokkaasti, että miten hyvän yliampuvaa näyttelyä meille suodaan. Mutta se helpottaa ymmärtämään Muumipeikon ja Muumipapan tunteita. Ensiksi Muumi ei edes peittele ironiaansa, josta hän sitten ei pysy lainkaan housuissaan ja innostuu aivan yli äyräidensä. Robinson Crusoe fanaattisuus nostaa selkeästi päätään. Pappakin kuulostaa  yhtyvän poikansa riemuun, kunnes hän ilmoittaakin miten asioiden laita onkaan ja miten nolo hiljaisuus tulee, kunnes Muikkunen natisee liitoksissaan.

Hylkytavaran keräily on kyllä ollut asia, jota itse olen halunnut päästä toteuttamaan ja tämä jakso ei todellakaan helpota haaveilua. Toki nykyään, kun on sen verta uppoamattomat laivat, niin ei varmasti tule muumien tasoista saalista, kuten viskilaatikoja. Tietämättömän oletuksia nämä.

Niiskuneiti pääsee ensimmäistä kertaa kunnolla esiin tässä sarjassa. Toisaalta minusta Niiskuneiti muutenkin kuulostaa hyvin lapsekkaalta ja toissijaisena hahmona tässä dialogiensa suhteen. Mutta hyvä, että saadaan hänellekin vihdoin ja viimein tarinaa vetävä rooli.

Muumilaakso vuodelta 1973, luukku 19

Kahden rauhallisen jakson jälkeen viimeinkin tapahtuu jotain dramaattista. Toki olihan se edellisessä jaksossa myrskyn tulo myös piristävää, mutta tämänkertaisessa myräkässä on enemmän maailmanlopun tuntua. Hiekkaa ja tavaraa lentelee ja lopulta telttakin menee omille teilleen. Kertojan kuvailut ovat todella monivivahteisia ja näin luonnon armoilta kärsimättömälle urbanisoidulle milleeniumille ne tuntuvat hyvinkin sellaisilta, että ne avaavat mieltä luonnon mahdista.

Niiskuneidin otsatukka kärähtää jotenkin, enkä tälläkään kertaa hoksannut katsoa, miten hänen tukkansa on salattuna ennen kuin aamu koittaa. Mutta Pikku Myyn pilkkalaulu kyllä kruunaa tämän jakson ylivoimaisesti. Peräti lapsena opettelin tämän laulun, vaikken sitä koskaan käyttänytkään yhtään mihinkään.

Ukkonen löi, salamoikin
Kaikki maattiin pitkin poikin
Aurinko kun nousee valju
Niiskuneiti on niin kalju
Karvaton kuin kurja rotta
Kyynelistä täyttyy potta
Karrelle kun paloi letti
Vanha tenho, voimas petti
Siksi voin vain toivottaa
Onnea nyt parempaa!

-Mutta rotat, eiväthän ne oo... ole kaljuja.
-Minä laulan vielä toisen säkeistön!
-Kiitos, mutta älä!

Muumilaakso vuodelta 1973, luukku 18

Hattivattien saaren tuntua on tällä kertaa. Ovathan nämä tapahtumat samasta kirjasta. Tosin rietasta elämää viettävät villasukat uupuvat ja myrsky on nostettu isommaksi uhkatekijäksi.

Sinällään tämä jakso nyt tuntuu olevan vähän alavireinen. Vaikka jokaisessa jaksossa ei kovin paljoa välttämättä yhtä tai kahta merkkitapausta lukuun ottamatta tapahdu, tässä on vähän lattea tunnelma. Saavutaan vain saarelle, syöpötellään ja sitten päädytään telttaan.

Tai sitten tämä kaikki johtunee taas siitä, että nostalgia-arvo on matalalla, koska tätä jaksoa ei ollut videolla.