lauantai 6. toukokuuta 2017

Conikesä 2017

Pienellä viiveellä tulee, mutta heinäkuussa tulemme pitämään esitys Animeconissa!

Olemme hakeneet ohjelmapaikkaa myös Kawaconista, mutta sieltä ei ole vielä tullut varmennusta, että tulemmeko pitämään sitä. Mikäli pääsemme pitämään, niin Kawaconin esitys tulee olemaan uusinta viime vuoden Animecon-esityksestä, kun taas Animeconin esityksessä käsittelemme toisenlaista aihetta. Näkyillään heinäkuussa innokkaimmat lukijat!

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Ensivaikutelma Muumilaakson tarinoita remasteredista

Onko syytä paniikkiin?
Näin uudistetut Muumilaakson tarinat ovat olleet C-Moressa viikon ja pitihän se tili avata sinne. Nyt kun nämä kaikki 26 ensimmäistä jaksoa on tullut katsotuksi, onkin hyvä syy pistää tili jäihin.

Sarjan kuvaraita ei valitettavasti ole japanilaisesta filmistä peräisin. Eihän vanhassa mitään huonoa ollut, mutta kuva ei kyllä tuntunut eroavan kovin kummoisesti Ylen versiosta omalla tietokoneen näytölläni. Kuva toisinaan heilui, varsinkin Joulu on... Tai siis Kohta tulee joulu -jaksossa, minkä alkupuolella kuva hytkyi kuin huonoissa toimintaleffoissa. Liekö jotain outoa varastointivauriota vai mitä ollut kyseessä. Tulen tästä eteenpäin kirjaamaan jaksojen nimet tyylillä "vanha nimi / uusi nimi" ettei tarvitse kirjoitella jatkuvasti hölmöillen.

Uudestaan nimetyistä jaksoista pääsemme ensimmäiseen selkeään mitä-vittua-tilanteeseen: jaksojärjestys. Nämä ensimmäiset 26 jaksoa olivat järjestetty todellakin uudestaan, nappaamalla jaksoja myöhemmältä osuudesta sarjaa, joista kaukaisin on nykyään neljäntenätoista osana oleva Salainen ruokalaji / Muumimamman ruokahuolet (entinen 56.osa, jos sensuroidut lasketaan mukaan). Sarja päättyy tällä hetkellä cliffhangeriin kun viimeisenä jaksona on Kadonneet lapset / Orpolapset.

Tässä onkin se uusi jaksojärjestys:
  1. Muumilaakson kevät / Kevät saapuu Muumilaaksoon
  2. Taikurin hattu / Taikahattu
  3. Rannalta löytynyt hylky / Hylky rannalla
  4. Niisku leijailee taivaalla / Niiskun siivet
  5. Tervetuloa hattivattien saarelle / Autiolla saarella
  6. Hattivattien salaisuudet / Hattivatteja ja aarteenetsintää
  7. Näkymätön lapsi / Ninni on näkymätön
  8. Ninni saa hymynsä takaisin / Ninni näkyy jälleen
  9. Pikkuruiset vieraat / Tiuhti ja Viuhti
  10. Matkalaukku / Arvoituksellinen matkalaukku
  11. Maailman viimeinen lohikäärme / Muumipeikko löytää lohikäärmeen
  12. Taikurin taika / Taikuri ja kuningasrubiini
  13. Niiskuneiti potee muistinmenetystä / Prinsessa Niiskuneiti 
  14. Salainen ruokalaji / Muumimamman ruokahuolet
  15. Noita / Noitametsän asukkaat
  16. Joulu on ovella / Kohta tulee joulu
  17. Majakka / Matka majakalle
  18. Majakka syttyy / Majakan vartija
  19. Tiukka naapuri / Vilijonkka muuttaa naapuriin
  20. Olioita avaruudesta / Vieraita avaruudesta
  21. Taikasiemeniä valtamerestä / Trooppiset taikasiemenet
  22. Viidakon kätköissä / Viidakko
  23. Muumipeikko pelastaa tiikerit / Eläintarhan eläimet
  24. Muumipappa kaipaa vaihtelua / Muumipappa tahtoo seikkailla
  25. Laineilla lipuva teatteri / Kelluva teatteri
  26. Kadonneet lapset /Orpolapset
Jaksojärjestys on, kuten näitte, todella outo. Ninnin tarina on tunkaistu tapahtumaan ennen Tiuhtia ja Viuhtia ja kaksikon tarinakaavion toisen ja kolmannen jakson väliin on survaistu Maailman viimeinen lohikäärme/Muumipeikko löytää lohikäärmeen. Väliintunkeutujana toimii myös Niisku leijailee taivaalla/Niiskun siivet, sillä tämä jakso on sarjan neljäntenä osana katkaisten Hattivattien saagan ensimmäisen kolmanneksen aikana.

Olen sinällään pettynyt tähän ratkaisuun, että emme pääseet näkemään Taistelu merirosvoa vastaan, joka olisi ollut jakso numero 12. Saa nähdä onko meitä sittenkin viilattu linssiin sensuroinnin suhteen. Tähän uuteen järjestykseen on tosin valahtanut järkyttävä moka: Dialogia ei olla muutettu esitetyn järjestyksen mukaiseksi. Eli kun Tuutikki kysyy ylimääräisistä asukkeista tuotuaan Ninnin muumeille, niin Muumipappa kertoo Tiuhdin ja Viuhdin jo olleen heillä. Ehkä järkyttävin jakso dialogin ja jaksojärjestyksen ristiriidassa on Noita / Noitametsän asukkaat. En ollut aiemmin ajatellut, miten paljon tässä jaksossa on viittauksia edeltäviin jaksoihin. Muistan tältä istumalta viittauksia Leijaan, Kultakalaan, sekä ensimmäiseen talveen, joista yhtäkään ei tällä esityskerralla nähty! Hämmentävintä on vielä se, että me emme näe Keskitalven kokkoa, vaikka sen pitäisi olla joulun jälkeen. Toivottavasti sitten, kun kaikki jaksot ovat dubattu, järjestys palautettaisiin vanhaan muottiinsa.

Dialogi näyttäisi olevan selkeästi suora vedos brittiläisestä dubista. Muutaman jakson nähneenä nykysuomessa käydään samalla tavalla asiat, kuten Papan laskiessa Mörölle "yhdeksän ja puoli". Lisäksi dialogissa on turhan puoleisia "minä kerron mitä tapahtuu" kaltaisia vetoja, kuten muurahaisleijonan (Jarmo Koski) lausahdus peittäessään silmiänsä "Sain hiekkaa silmiini". Dialogi on sääli kyllä yksinkertaisempaa kuin vanhemmassa, mutta siinä oli kyllä yllätyksiäkin. Muun muassa kuisti oli muuttunut verannaksi. Tai ainakin itselleni sillä en ole kovin usein kuullut tätä termiä ja se minusta kuulostaa suht vanhahtavalta sanalta.

Kaikki varmasti ovat odottaneet lopullista mielipidettäni itse dubista. Miten ovat nämä uudet näyttelijät soveltuneet rooleihinsa? Raiskaavatko he kansallisaarretta Jouko Turkan tavoin? Onhan kaikilla kunnon aseet?

Aloitankin jo suoralla ydinpommilla, eli mikä oli ehdottomasti huonointa tässä uudessa dubissa: Se oli Muumilaakson sanomien tilauksen 75 vuodeksi voittanut Muumipapan ääninäyttely. Olin niin hartaasti toivonut, että kiusoitteleva esimerkkiklipin näyttely olisi ollut vain hätäinen demo, mutta se oli suoraa totuutta Muumipapasta. Juha Varis vetää lähes tulkoon kaikki dialoginsa samalla mukajännällä äänensävyllä, jolla henkilö yrittäisi kuulostaa jännältä ja mystiseltä olematta sitä lainkaan, tehden itsestään epätoivoisen. Ainoa tilanne, missä paperilta luku katosi, oli Majakka/Matka majakalle, kun Pappa ilmoitti innoissaan matkaanlähdöstä. Varis ei toki kuulostanut yhtä innokkaalta ja juhlalliselta kuin Matti Ruohola Ylen dubissa, mutta oli se tyhjääkin parempi. Muina hetkinä, kun Pappa avasi suunsa pitkän tauon jälkeen, minulla oli aina sama reaktio: Löin kämmentäni otsaani. Mitä pitempään Papan ääni oli ollut poissa, sen useammin löin itseäni.

Seuraava mikä oli järkyttävintä dubissa, oli sen miksaus ja ohjaus. Hahmojen puhuminen yhtä aikaa oli sellaista sekametelisoppaa, että siitä ei saanut mitään selvää. Lisäksi dialogeja ei oltu kohdennettu huulisynkkaan useamman kerran. Sarjan ääniä ei oltu aina jälkikäsitelty, mikä toi hyvinkin amatöörimäisen kuvan tästä työstä. Panostus työhön oli niin hämmentävä, että olin yllättynyt, kun Majakka syttyy/Majakan vartija -jaksossa hahmojen ääneen oli upotettu pienen pienen pieni kaiku, kun he olivat nukkumassa kummitusten kiusatessa heitä. Taikasiemeniä valtamerestä/Trooppiset taikasiemenet jakson ääniraita taas oli 2 sekunttia jäljessä ja se palautui uintiosuudessa normiin, kunnes se seuraavalla dialogipätkällä palasi entiseen jälkeenjääneeseen ääniraitaansa. Pari jaksoa vieläpä päättyi äänimerkkiin ja ääniraita mykistyi alussa ja lopussa toisinaan. Täytyy todellakin ihmetellä, että miten tämmöisiä virheitä on edes sallittu menevän läpi?

Muiden hahmojen kohdalla tilanne oli vähän parempi. Toki toisinaan hahmot menivät brittiläisdubin kaltaisen monotonisuuden puolelle, mutta se oli pientä Pappaan verrattuna. Täytyy se sentään sanoa, että parhaimpaan kastiin tulevat Noita, Niiskuneiti ja Pikku Myy. Toki Elina Saloa ei voitettu, mutta olen kyllä tyytyväinen Karolina Blomin näyttelyyn, puutteista huolimatta. Noita oli positiivinen yllätys, sillä hän lopulta kuulosti kaikista eniten hahmolta, eikä näyttelijältä, joka istuu mikin ääressä. Niiskuneidin ääninäyttelyssä kuka tahansa toimii alkuperäistä paremmin, vaikka jouduinkin huokaisemaan, että hänen repliikkejä oltiin pehmennetty muistinmenetyksen aikana.

Yhteenvetona Muumilaakson tarinat remastered näyttää tässä vaiheessa olevan hätäisesti kasattu kokonaisuus. Tekijät toki voivat olla tietoisia siitä, että muumit ovat Suomessa hyvinkin arvostettu animaatiosarja, mutta tämä lopputulos antaa kuvan, että heillä ei ole niinkään ollut intohimoa työhön. Tähän voi olla syynä, että nykyään dubbaukset tehdään liukuhihnalla, jolloin työt tehdään nopealla aikataululla, jolloin tulee mokia jopa kirjoitusasuun kirjaamalla niiskuneiti pienellä ja Pikkumyy yhteen. Saa nähdä, milloin loput jaksot tulevat ja millaisessa järjestyksessä. Ääninäyttelyn taso varmasti pysyy ikävästi tällaisena loppuun asti.

Jumalauta... ei helvetti...

torstai 9. helmikuuta 2017

Reaktioni Muumilaakson tarinoita remastered osa 2

Uutta löylyä saatiin taas tänään muumeihin, kun vihdoin ja viimein avattiin esirippu näyttelijöistä. Somesotilaat ovat jo tykittäneet menemään panssarivaunuillaan ja minä jälkijoukkona astelen hammaspihdit kädessä. Tässä on sitten omia aatoksia näistä näyttelijöistä, joista saatiin jo esimakustelua kahden videoklipin edestä:

Kertoja - Carla Rindell

Olin aluksi yllättynyt miten suhteellisen samanlaiselta uusi kertoja kuulostaa vanhaan verrattuna. Mutta nopeasti kohosikin monien somesoturin ylösnostama paperilta luku. Tietyllä tasolla minulla jo tuli kertojan omassa videossa pelko siitä, että tästä dubista tulee olemaan britti-muumien tasoinen: dialogi luetaan yliselkeästi ilman, että hahmon perustunne muutu mihinkään suuntaan. Liekö uudella kertojalla sitten jäänyt metrokuulutusasenne päälle.

Muumipeikko - Aksu Palmén

Olin ällikällä lyöty, kun Muumipeikko avasi suunsa. En osannut odotella, että pääsemme näin lähelle Rabbe Smedlundin ääntä. Peukku laitetaan vielä alaspäin, kuten roomalaiset todennäköisemmin tekivät säästäessään hävinneen gladiaattorin hengen.

Muumipappa - Juha Varis

Sitten romahtaakin silta, vaikka kuinka yrittäisin olla ajattelematta kuinka paljon parempia vanhat äänet ovat. Ensimmäisenä tipahti äänen sopivuuden lankku, kun uuden Papan ääni on vähän liiankin nuoren oloinen. Paperilta luvun köydet hapertuivat painosta ja lopun voitte kuvitella. Toki toivon, että Papan ääniraita tässä ei ollut lopullinen, vaan kyseessä olisi ollut jonkun tason harjoitus, joka nyt piti äkkiä saada demona läpi.

Muumimamma - Katja Aakkula

Pyhä prinsessa Celestia sentään... Samanlaiset syyt lankeavat Mammallekin, paitsi että äänessä on robottimaisempaa sävyä. Nyt vasta toivonkin tämän toisen videoklipin olevan demo. Seuraava!

Nuuskamuikkunen - Ilkka Villi

Alan herätä taas vaiheeksi hyvän tuulen mailta, sillä tällä Nuuskamuikkusella on kyllä kunnon ääni. Ovat sentään saaneet parhaimpien kaverusten äänet tämän perusteella kohdilleen, mikä on todella hyvä juttu.

---

Hieman negaation puolelle toki valuu minulla mielipidekokonaisuus uusista äänistä ja dialogista. 20.päivä tätä kuuta se sitten selviää, onko dubbaustyö ollut pelon arvoinen.

Tässä vielä lopuksi ajatuksia muista näyttelijöistä:

Hemuli - Markku Huhtamo

Kun aikoinaan selvisi, että kukaan alkuperäisistä näyttelijöistä ei ole tulossa takaisin, niin voidaan tämän perusteella olla sitä mieltä, että mentiin hieman kuuseen tässä informaatioannissa. Tässä universumissa memeistä tunnettu Piisamirotta on sulautunut Hemuliksi! Kyllä, Muumipeikko ja pyrstötähden Piisamirotan ääninäyttelijä on päässyt Hemulin helmoihin. Olen hyvin kiinnostunut kuulemaan hänen näyttelijätyötään.

Niiskuneiti - Heljä Heikkinen

Olen ainoastaan kuullut näyttelijän naurut Angry Birds Toonseissa, joten toivotaan, ettei Niiskuneiti mene nauruosastossa pieleen. Parempi kyllä tulee olemaan vanhaan Niiskuneitiin nähden edes prosentin verran.

Niisku - Jon-Jon Geitel

Oikolukijani on hänestä huolissaan, mutta itselläni ei tule mitään mielikuvaa näyttelijän työstä.

Ninni, Tuu-Tikki, Tiuhti, Aliisa - Ella Pyhältö

Näyttelijän töitä on pikaisella aikataululla vaivalloista löytää, mutta se mitä tuli löydetyksi on jokseenkin huolestuttavaa. Toivoa saa et cetera et cetera...

Nipsu - Jukka Nylund

Videoklipissä olleiden voivottelujen perusteella on vielä mahdoton sanoa, onko tämä Nipsu mistä kotoisin.

Mörkö, Taikuri, Postinkantaja, sivuhahmoja - Markus Bäckman

Nyt on asialliset hahmot asiallisen näyttelijän alla. Hyvät on odotukset.

Pikku Myy - Karolina Blom

Yritin etsiä mitä tämä näyttelijä on saanut aikaiseksi, mutta en onnistunut löytämään mitään, paitsi iltapaskojen uutisoinnit hänestä. Hän jäänee vielä mysteeriksi. Toivon toki, että hän ei vedä dialogejaan teennäisesti Caps Lock -päällä, kuten moni huono Pikku Myy on mennyt.

Poliisimestari - Jarmo Koski

Jos olisin lyönyt vetoa rahasta, niin olisin saanut oman osuuden potista itselleni. Odotin Jarmo Kosken tosin vetävän Hemulin roolia, mutta saman lajin edustaja kuitenkin on kyseessä, niin ei menty kovin kauas petäjistöön.

maanantai 16. tammikuuta 2017

Reaktioni Muumilaakson tarinoita remastered

Vuosi 2017 käynnistyi viivästyneenä uutispaukulla: Muumilaakson tarinoita esitetään remasteroituna ja uudelleen dubattuna! Fanien muumiyhteisöt ovat olleet nyt oudon hiljaa tästä, joten pitäneet käynnistellä edes jostain tuutista tämä. Moomin -FB-ryhmän ja iltapaskojen porukat ovat jo aloittaneet somesodan, mutta itse haluan aloittaa vuoden komeasti ja yrittää kaivaa asiaa vähän syvemmältä. Katsonkin näitä uutisen tuomia ajatuksia kahdesta spektristä.

Uhkakuvat


Kuten somesota on jo tuonut ilmi sen asian, että ihmiset ovat varsin konservatiivista porukkaa (tai ne äänekkäimmät). Uudelleen ääninäytelty Muumilaakson tarinat on tosi iso uhka tämän uusiotuotannon säilyvyydelle. Moni somesotilas on jo pistänyt uudistuksen suoranaiseksi katastrofiksi.

Olen toki itsekin huolissani tästä muutoksesta. Kuka voisikaan korvata Matti Ruoholan ja Tapio Hämäläisen? Heidän ääninäyttelytyö teki heidän hahmoistaan eläviä olentoja. Moni sometaistelija on nostanut Elina Salon toivelistoilleen, mahdollisesti ihan vain siitä syystä, että hänen äänensä on niin ikoninen ja on sentään vielä elossa.

Tilannetta toki pahentaa se, että uusien ääninäyttelijöiden nimiä ei julkistettu uutisessa. Jos heidät olisi ilmoitettu, niin olisi voitu ehkä huokaista helpotuksesta tai oikein räjähtää liekkeihin kuin Nokia 3310.

Taistelijoilla jää vähemmäksi huolenaiheeksi kuvan remasterointi. Ylehän teki niin sanotusti joku vuosi sitten remasteroinnin, mutta kuva ei ollut välttämättä niin hyvä kuin olisi odottanut. Lisäksi fontin yksinkertaistaminen oli aika hölmö ratkaisu.

Päivitetty dialogi on näistä ehkäpä pienin miinus, mutta on se ikävää, että emme enää tule ehkä kuulemaan hienoja sanoja kuten lippi, venho ja vasu. Ja vaapukkamehuun ei sitten kosketa, saatana!

Sinällään olen huolissani, että käpälöidäänkö kuvaa muokkaamalla Ylen kuvaa vai onko filmiraita nousevan auringon maasta? Jälkimmäinen vaihtoehto olisi mahdollisesti parempi, mutta jos raitaa ei saada alkuperäiseltä tekijältä, niin tulos voi olla vähemmän toivottu kuvan pakkauksen jälkeen.

Jotta soppa olisi tarpeeksi suolainen, niin tässä projektissa on ollut mukana MTV. Ei Music Television, vaan ihan kotimainen "Maikkari". Osa on jo itkeskellyt mainoskatkoista ja ikävää toki on, että Muumilaakson tarinat siirtyvät puoli-ilmaiselta Yleltä MTV:n yhteistyötä tekevän, maksullisen C-More suoratoistokanavalle. Suomen laissa muistini mukaan on jokin lausuma, että mainoksia ei saa tunkea keskelle lastenohjelmaa, joten olemme sinällään turvallisilla vesillä, mutta C-More valitettavasti vaatii pääsymaksun näkemään sen ohjelmistoa. Toki ensimmäinen kuukausi on ilmainen, mutta on se silti ilkeä raja ylitettäväksi.


Toiveita ja unelmia


Toivo elää ikuisesti. Tai no... ei ihmisenä. Suomessakin miehen vartalossa 75,5-vuotiaaksi. Mutta aina negaatiosta löytää sen positiivisenkin riekaleen, varsinkin, kun sellainen ihminen valitettavasti ollaan.

Ensimmäisenä havaintona päähän tuli juurikin jaksojen lukumäärä, sillä C-More näyttää ensiksi 26 ensimmäistä jaksoa, loput joskus hamaassa tulevaisuudessa. Tämä voi tarkoittaa sitä, että näin kukkahattutätien hirmuvallan aikaan Muumilaakson tarinat voisivat räväyttää esittelemällä jakson Muumit ja taistelu merirosvoa vastaan. 26.jakso olisi täten Majakka syttyy ja se olisi oivallinen lopetus tälle sarjalle, oli lopputuloksena ääninäyttelijöillä täysi ripuli tai ei.

Merirosvo-tarinahan hyllytettiin kiroilun ja puukon näkyvyyden vuoksi. Dialogin muuttaminen on helppoa, mutta jos puukon olemassaolo on osattu kuvaa käpälöimättä säästää, niin sarja saanee ainakin omissa silmissäni peukkua. Toki jos sarja "päättyy" Jenni-täti on miljonääri -jaksoon, niin sitten voin vain palata sinne pessimistisyyteen takapuolen ja narun kera.

Toinen asia, jolla uudistus voisi yllättää positiivisesti, olisi Benny Törnroosin esittämän Käy Muumilaaksoon alkuintron vaihto suomennettuun Yume no sekai he. Törnroosin laulama kappale ei ole mitenkään susi, mutta se valitettavasti jää kakkoseksi japanilaisen intron kanssa. Toki Yume no sekai hen laulajaksi toivoisin jonkun oikeasti hyvän laulajan, joten ihmisiä järkyttääkseni en halua mitään Saara Aaltoa tai Sannia. Paula Vesalalle olen toki pitämässä peukkua valmiiksi ylhäällä.

Ääninäyttelijöihin toki on vaarallisempaa astua, mutta en olisi lainkaan pettynyt, jos näyttelijäkaartiin oltaisiin saatu edes Muumit Rivieralla -elokuvan päänäyttelijät. Ihme olisi jos kaikki hengissä olevat näyttelijät olisi saatu näyttelemään vanhoja rooleja, mutta en tule itkemään suihkussa sen takia, jos Aila Svedberg ei ole Niiskuneidin roolissa. Jos koko poppoo on täysin uusi, niin lopullinen tuomio tulee vasta sitten kun jaksot näkee, paitsi jos kastissa on näitä tyyppejä, joita näkee oikeasti joka ikisessä suomidubissa nykyään.

Uudistuneempi Muumilaakson tarinat tulee kuitenkin vääjäämättä. Ei tarvitse pitkää aikaa odotella, kun se saapuukin jo helmikuussa. Jospa se olisi edes kelvollinen alkulämmittely tälle vielä alkutekijöissä olevalle muumianimaatiosarjalle. Uudet näkemykset hahmojen äänistä toki kiehtovat, mutta nostalgian ruma pää on varmasti nakertelemassa tästä hedelmästä paloja aika varmasti.

perjantai 11. marraskuuta 2016

10 faktaa Muumilaakson tarinoista osa 3

1) Eläintarhan tiikerit kutsuvat Japanissa toisiaan nimikkeillä Honey ja Darling.

2) Ensimmäisessä jaksossa Myy ei valita Muumin innokkuutta keväästä vaan kertoo nähneensä unta asuneensa vesimelonissa. Enteilyä Jättikurpitsa-jaksoon? Japanissa muumit tarjoilevat kakkua keksien sijasta.

3) Muumi myös muistuttaa Myytä saman keskustelun aikana, että hän vietti talven heillä, koska Mymmeli oli mennyt äidin luo rauhoittumaan Myyn takia.

4) Rannalta löytynyt hylky -jaksossa Pikku Myyn hanskat puuttuvat suurimman osan jaksoa Japanissa. Länsimaisessa laitoksessa hanskojen puute on korjailtu muutamissa tapauksissa.

Myyllä ei ole tällä kertaa mitään salattavaa.
5) Tanoshii Muumin Ikkan jaksoista 32 eivät suoraan perustu muumikirjoihin tai sarjakuviin.

6) Boken Nikkin jaksoista 14 eli yli puolet eivät perustu kirjoihin tai sarjakuviin.

7) Sininuttuisen, oranssitukkainen ja punaista lakkia pitävä (mahdollisesti) naispuolisen Muumilaakson asukkaalla on toisinaan silmälasit päässä. Ja kerran häntä!

Häntä nähdään tällä hahmolla Jättikurpitsassa.
8) Kiiltopään alkuperäinen nimi on Rappu.

9) Joulu on ovella -jakson käsikirjoitusta jouduttiin muokkaamaan kolmeen kertaan.

10) Tanoshii Muumin Ikkan käsikirjoittaja Akira Miyazaki sekä ohjaaja Hiroshi Saito ovat tehneet myös Makiba no shojo Katri -nimisen animen, joka perustuu Auli Nuolivaaran (1883-1972) romaaniin Paimen, piika ja emäntä (1936). Miyazaki on ollut myös käsikirjoittamassa Alfred J. Kwakin jaksoja.

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Muistojen kätköistä: Prinsessa ja vuorenpeikot

Tarinatuokio: 

Olipa kerran pieni Humppa, joka lainaili paikallisesta kirjastosta VHS-kasetteja. Pääasiassa Humppa tykkäsi lainailla Myyriä, Hopeanuoli-ryhmän dubbaamia Olipa kerran...-sarjoja sekä Smurffeja. Humppa tykkäsi myös lainata toisinaan muitakin VHS-kasetteja vaihtelun vuoksi, mutta ne saattoivat olla aivan tyhmiä, kuten eräs Punahilkka-video, missä oli kiva piirtotyyli, mutta hahmot tuntuivat lörpöttelevän keskenään puoli tuntia per hahmo ja hahmojen vuorosanojen välillä näytettiin vain yhtä animaatiolooppia (johon ainakin kuuluivat päähenkilön lisäksi Punahilkan äiti, jänis, orava, lintu ja viimein susi plus varmaan isoäiti ja puuhakkaaja/metsästäjä, mutta Humpan kärsivällisyys ei riittänyt katsomaan videota loppuun).

Eräänä päivänä pienen Humpan äitimuori oli itse lainannut erään videon kirjastosta. Äitimuori oli lainannut animaatioelokuvan, joita oli vain muutama harva video paikallisen kirjaston valikoimassa. Pieni Humppa oli innoissaan tapauksesta ja äitimuori näytti videon kannen...

Pieni Humppa löysi itsensä pian sen jälkeen peiton alta. Videon kansi oli niin pelottava, että Humppa ei uskaltanut katsoa sitä ollenkaan. Eikä Humppa katsonut sitä, kun hän kasvoi isommaksi. Videon kansi oli toki jättänyt Humppaan niin ison vaikutuksen, että hän jäi isona miettimään pitkäksi aikaa, mikä oli tämä elokuva, joka pelotutti häntä pienenä.

Ja niin, noin 20 vuotta myöhemmin...

---

Lapsuus on toisinaan jännää aikaa. Kiintoisimmat niistä hetkistä toki ovat ne, joissa on kokenut pelkotiloja. Joskus ne ovat täysin selviä tapauksia, kuten Muumilaakson Mörkö, mutta toisinaan hyvin hämäriä, kuten ostoskeskuksessa karkkeja jakeleva Joulupukki, vaikka en Joulupukkia oikeasti pelännyt, kun hän kävi kotonani.

Täytyy toki myöntää, että en loppujen lopuksi pelännyt kovin montaa tapausta lastenohjelmissa. Morsokin oli minulle erittäin siisti hahmo pienenä ja minua oikeasti ärsytti, kun Aasi, Morso ja Mouru -sarjan sankarit pistettiin ensimmäisellä esityskerralla kolmen jakson jälkeen "kesälomalle". Hauskinta asiassa onkin, että Mouru ei kerennyt edes astua tarinaan mukaan. En puhu palturia.

Mutta mikä oli tämä elokuva? Olisiko se yhtä hirveä kuin sen kansi? Olisiko tämä kadonnut timantti animaatioiden maailmasta? Fanfaarit soimaan, sillä se selvinee nyt! Kyseessä on vuodelta 1991 walesilais-unkarilainen yhteistyöanimaatio Prinsessa ja vuorenpeikot!

Tu-tutu-tuu!

Löytäessäni uudestaan elokuvan kannen oli pakko myöntää, että se on mielenkiintoa herättävä. Kuva on suhteellisen synkkä, mutta punertava väri korostuu hyvin tummansinertävää taustaa vasten. Piirrostyyli tuo mieleen Don Bluthin animaation, mitä se ei valitettavasti ole, mutta pistää silti osakekurssit nousuun laatuanimaation toivossa. Lisäksi täytyneet myöntää, että muistelin kuvan pojan (Curdie) kantaneen kädessään miekkaa eikä lyhtyä.

Asia, mitä varmasti pelkäsin tässä kuvassa, oli keskellä prinsessa Ireneä päin ollut prinssi Froglip sekä alempana taustalla olevat prinssin vanhemmat. Ihmettelen toki suuresti tätä, sillä kun koin ensimmäisen kerran Warcraftin noina samoina aikoina, niin en ollut örkeistä moksiskaan, vaan peräti innoissaan, vaikka nekin olivat vihreitä örmisköjä. Lapsen mielikuvitus on Pekka Routalempeä lainatakseni "hyvin jännä."

Månprismakraft, förvandla mig!
Itse elokuva perustuu skotlantilaisen kirjailijan George MacDonaldin (1824-1905) samannimiseen lastenkirjaan. Omien pikaisten tutkimusteni mukaan tämän kirjailijan tuotoksia ei olla nähtävästi julkaistu Suomessa yksittäisinä teoksina. Elokuvan tarinan pääosassa on kuin onkin otsikon prinsessa Irene, joka viettää aikaansa linnassaan Lootie-nimisen sisäkön valvonnassa kuningasisän ollessa matkoilla. Irenen ollessa ulkona Lootie nukahtaa ja Irene eksyy metsään, missä illan myötä vuorenpeikkojen kummalliset lemmikit saartavat hänet. Hänet kuitenkin pelastaa kaivoskylän poika Curdie laulamalla elikot tiehensä. Curdie saattaa Irenen takaisin linnaan ja hänelle selviää matkan lopussa Irenen olevan prinsessa.

Linnassaan Irenen kissa löytää salaluukun, jota kautta Irene löytää samaa nimeä kantavan edesmenneen isoisoisoäitinsä. Henkiolento ilmoittaa auttavansa Ireneä, sillä hän tulee olemaan suuressa vaarassa.

Toisaalla kaivoksella Curdie kuulee outoja ääniä luolastosta ja putoaa niiden vuoksi kuiluun. Hän virkoaa ja havaitsee olevansa vuorenpeikkojen kivikuormassa. Peikot ovat rakentaneet luolaan suuren padon ja Curdie on lähestulkoon paljastua ellei kokoustorveen oltaisi puhallettu. Curdie seuraa peikkoja ja hän saa kuulla, että peikot aikovat kostaa "aurinkoihmisille" karkoituksesta maan alle aiheuttamalla tulvan kaivoskuiluihin. Peikkojen prinssi Froglip kuitenkin ilmoittaa, että se ei riitä. Hän ryöstäisi prinsessan, jolloin ihmisten on siten hyväksyttävä peikot heidän hallitsijoikseen.

Ooo! Bela Lugosikin on päätynyt elokuvaan!
Curdie palaa takaisin maanpinnalle kertomaan näkemästään, mutta kukaan ei usko häntä. Hän palaa maan alle yöaikaan, mutta peikot äkkäävät hänet. Hän alkaa tallomaan heitä varpaille, sillä hän oli kuullut oltuaan kivikuormassa kahden peikon maininneen niiden olevan peikkojen herkkä kohta. Kuningattarella on ainoastaan kengät, jolloin pojalle tulee liian paha vastus, kunnes hän alkaa laulamaan. Peikot eivät kestä laulua, mutta ovat onnistuneet ajamaan pojan umpinaiseen luolaan, jonne he hänet sinetöivät loukkuun.

Peikkojen suunnitelmat etenevät ja heidän kissa hyökkää prinsessan kimppuun. Prinsessa pääsee salakäytävää pitkin turvaan isoäitinsä luo, joka lupaa auttaa häntä antamalla taikavoiman poimia langan, jonka avulla Irene löytää Curdien ja pelastaa hänet peikkojen kynsistä. Peikot päättävät vastatoimena hyökätä linnaan, jonka aikana prinssi Froglip sieppaa prinsessan. Hyökkäys lopulta epäonnistuu, kun Curdie saa kerrottua peikkojen heikkoudet. Curdie löytää prinsessan Froglipin kynsistä, mutta he joutuvat veden valtaan, sillä peikot murtavat patonsa ja vesi vyöryy paineella linnaan asti peikkojen kaivamaa käytävää pitkin. Lopulta kaikki kolme päätyvät linnan muurille, missä Curdie ja Froglip aloittavat lopputaiston Curdien selviytyessä voittajana.

...hetkonen!
Sanon suoraan: elokuva oli pettymys. Pettymyksen pääainesosana toki oli kova odotus, että elokuva olisi ollut synkkä ja pelottavan oloinen, kuten Hiidenpata. Elokuva ei kuitenkaan ole huono, mutta ei kovin hyväkään.

Animaatiosta näkee, että sillä on ollut hieman pienen puoleinen budjetti. Piirtojälki on ok, mutta siitä puuttuu laatu. Resoluutio toki saattoi sumentaa piirtojälkeä, mutten kovin usko sen parantuvan paremmallakaan resoluutiolla. Juomapelikäsimerkkejä nähdään runsaasti.

Äänimaailma on suhteellisen hiljainen. Musiikin ja ääniefektien määrä on vähäinen: vaikka porukat surffailevat kivilaatalla kalliota alaspäin, niin kuuluu vain muutamia lyhyitä kiven raahausääniä. Toisaalta ääniefektit ansaitsevat ylistystä erikoisista äänistä, kuten peikkojen kokoustorven töräyksestä.

Tämä kuvakulma oli ainut,
jossa ilmeni meikäläisen odotettu tyyli elokuvassa.
Jos katsomme päähenkilöstöä julisteen perusteella, niin prinssi Froglip ei todellakaan ole tämän elokuvan päähenkilö. Toki hän on pahis, mutta hänelle ei ole annettu kovin paljoa esiintymisaikaa. Peikkojen kuningasparilla on oikeasti enemmän esiintymisaikaa kuin tällä Repe Sorsan omaisesti sylkevällä punkrokkarilla. Julisteen perusteella Froglipillä olisi oikeasti ollut lähes tulkoon prinsessan kokoinen rooli. Tämä korostuu varsinkin alkuperäisessä nimessä "The Princess and the Goblin," jossa todellakin annetaan ilmi, että päähenkilöt olisivat juurikin Irene ja Froglip.

Tarinan kerronta menee loppua myöten hajanaiseksi ja peräti mitäänsanomattomaksi. Prinsessa jää siihen valitettavaan roolitukseen, missä naishahmot eivät loppujen lopuksi ole niitä kunnon sankareita, vaan sortuvat nyyhkijöiksi, kun tulee liian korkea aita ylitettäväksi. Toiveet Cintran leijonanpennusta murentuvat peikkojen hyökkäyksen aikana, kun Curdie pääsee johtamaan puolustusta ja määrää prinsessan pysyvän huoneessa, koska siellä on näennäisesti turvallista.

Sankarimme...
Loppupuolella on tehty muutama hölmö editionaalinen ratkaisu: kun peikot perääntyvät luolaan hävittyään taiston, he sattuvat kuulemaan veden tulon, mutta eivät tajua vielä mikä se on. Sitten kohtaus päättyy tyylikkääseen himmennykseen kuin olisi mainostauko yhtäkkiä heitetty kohtauksen päälle. Me emme tuon kohtauksen jälkeen näe peikkojen kuningasparia.

Toinen kohtaus on selkeästi tehty jännityksen tuomiseksi, kun peikkojen kissa ilmestyy prinsessan kissaa vastaan, jolloin tulee kuva kuin tästä tulisi toinenkin kaksintaistelu jossain vaiheessa näiden karvakasojen kanssa. Mutta taistoa ei koskaan tule ja seuraavan kerran, kun heidät nähdää, on tämä kaksikko ruvennut kaveraamaan keskenään. Ehkä. Lahjakin, minkä prinsessan kissa antaa toiselle, on vähän hämärä...

Ja kolmas... noh... virhe: Froglip saa raiskatuksi Irenen.
No ei oikeasti. Kohtauksen toteutus vain antaa sellaisen kuvan,
että Irene kohdeltaisiin kaltoin ruudun pimennettyä.
Prinsessa ja vuorenpeikot ei todellakaan ollut niin jännittävä ja synkkä kuin odotin sen olevan. Peikot toki ovat toisinaan rujoja, kuten yhden potkaistessa koiraansa ja Froglipin mätätessä Curdieta kerran nyrkillä lopputaistossa. Tätä pettymystä voi melkein verrata siihen tuttuun tilanteeseen, kun ehdottaa kavereille erästä eeppistä sarjaa/peliä/elokuvaa minkä oli itse nähnyt nuorena. Sitten kun kaikki näkevät sen, niin ehdottaja joutuukin nolona myöntämään, että eihän tämä nyt ollutkaan niin hyvä kuin muisteli. Jokainen on kokenut tämän edes jollain tasolla.

Juliste osasi tehdä tehtävänsä täydellisesti. Se on sen verta hyvin tehty, että se ainakin yhden ihmisen kohdalla jäi mielen sopukoihin lähes koko elämänsä ajaksi ja lopulta houkutti häntä katsomaan elokuvan, kun lopulta löysi sen.

Pyydän toki anteeksi niiltä ihmisiltä joille tämä elokuva on kuulunut lapsuuteen. Jos olisin uskaltanut katsoa tämän animaation tuolloin aikoinaan, niin veikkaan, että kirjoituksen tasokin olisi ollut erilainen. Uskottavampi skenaario varmasti olisi ollut, että en olisi vaivautunut milloinkaan kirjaamaan tätä ylös.

Tässä olisi kysymys teille, jotka onnekkaina uskalsivat katsoa tätä elokuvaa lapsena: oliko VHS dubattu suomeksi ja oliko se minkä tasoista näyttelyä, mikäli muistatte?

*Snooooort!*
Duuuuude....

lauantai 1. lokakuuta 2016

Auringonpimennys

Ph'nglui mglw'nafh Cthulhu R'lyeh wgah'nagl fhtagn!
Tänä vuonna tuli 25 vuotta täyteen Muumilaakson tarinoiden ensi-illasta. Tänä päivänä minulle ja kihlatulleni syntyi pieni tyttölapsi. Esikoisemme syntymän odotus toi minulle mieleen ajatuksen: Mikä oli minun ensimmäinen Muumilaakson tarinoiden tarina? Sen minä vain muistan lapsuudestani, että meillä oli muumit videolla. Erään kasetin ensimmäinen jakso oli niinkin myöhäinen kuin Auringonpimennys.

Auringonpimennyksen tarina voidaan jakaa kahteen osaan. Ensimmäisessä osuudessa jännitetään auringonpimennyksen näkemistä runsaan pilvisyyden vuoksi. Toisessa Noita lennähtää pois luudaltaan ja on hoidettavana Muumitalossa. Vaikka Noita onkin kiukkuinen ja lyöty hänen jouduttuaan olemaan muumien hoidettavissa, hän on kiitollinen siitä ja antaa Aliisalle ensimmäistä kertaa luvan leikkiä talon lasten kanssa.

Mamma on todella kova tyyppi,
kun ei tarvitse kuin yhden patakinttaan.
Jakson ensimmäinen puolisko on omasta mielestäni sinällään kiintoisa, että sen dialogi on hyvin yksinkertaista ja toistuvaa. Melkein kuin sarja olisi tarkoitettu hyvinkin pienille lapsille. Toki auringonpimennys on omasta mielestäni hyvin harvinainen ilmiö lastenohjelmissa ja tämä tosissaan oli ensimmäinen kohtaamiseni kyseiseen astrologiseen tapahtumaan, joten yksinkertainen dialogi ei ihan niin pahasta ole. Toisaalta olisi hauska tietää, onko kuinka monessa lastenohjelmassa auringonpimennystä käsitelty.

Ensimmäiseksi jaksoksi Auringonpimennys on näin vanhemmalla iällä kiintoisa, sillä tässä esitetään varsin kattavasti sarjan päähenkilöstö. Koko Muumitalon väki, Haisuli ja Noita Aliisoineen ovat esillä. Katraasta ulkopuolelle jäävät vain Hemuli, Niisku, Mymmeli, Viljonkka perheineen, Tuutikki, Poliisimestari sekä Mörkö.

Pienenä luulin alusta pitäen, että Pikku Myy on poika.
Jakso toimiikin hahmojen ensiesiintymisen suhteen varsin hyvin. Lähes kaikista saa suurin piirtein selvää, millainen on kyseisen hahmon rooli sarjassa. Haisulista muistui eräs tutkimus, jossa hänen olemassaolo oli yhtenä asiana, joka pelotteli lapsia lastenohjelmissa. Voin vain spekuloida, mutta kyseiset henkilöt ovat ehkäpä kokeneet Haisulin ensiesiintymisen Ninni-saagassa, missä hän astelee uhkaavan oloisesti katsojaa kohti virnuillen pahaenteisesti. Auringonpimennyksessä hän on ensin hämmentävä karvapallo pyörimässä tuulessa hupaisalla taustamusiikilla ja oikaistuaan itsensä hän on vain iloinen tuulisesta ilmasta. Ei pelottavuutta mailla eikä halmeilla. En tosin muista havaitsinko jo ensi-istumalta Haisulin olevan loppujen lopuksi sarjan roisto, mutta valoisan puoleinen aloitus oli häneltä minun kohdallani.

Huonoina puolina ensimmäiseksi jaksoksi toki on, että se on yksi sarjan juonen kulmakivistä Noidan suhtautumiseen muumeihin. Aiemmin hänellä oli hyvin kielteinen mielipide heihin jopa siinä määrin, että hän kirosi heidät. Tämän jälkeen me näemme hänen suhtautuvan hyvinkin suopeasti muumeihin muun muassa suostumalla yhteistyöhön Kuumassa lähteessä sekä tekemään Muumista väliaikaisesti vedenelävän.

Moni tuttava ihmetteli miten pystyin olemaan
 niin rauhallinen, vaikka lapsi oli tulossa.
Mitä sitä turhia hätäilemään?
Tässä jaksossa on peräti virhe, mikä toki kuuluisi 10 faktaa Muumilaakson tarinoista-sarjaan, mutta kun olemme kerran käsittelemässä tätä jaksoa, niin samahan tämä on tähän upottaa. Tulen ehkä laittamaan tämän joskus tulevaisuudessa yhdeksi faktaksi: Suomenkielisessä dupissa puuttuu kaksi dialogipätkää; ensimmäinen on Niiskuneidin dialogi hänen nähdessään Nuuskamuikkusen saapuvan Haisulin pompattuaan hänestä kuistille (ja siitä johtuukin Haisulin hätkähdys, kun Niiskuneiti ilmoittaa havainnostaan). Toinen on Papan dialogi heti Aliisan tervehdyksen jälkeen. Niiskuneidin kuonosynkkaus on toki vähän hankala havaita tuulen vuoksi, mutta Papalta nähdään suun liike vaivatta, jos katsoo häntä.

Onneksi animaatio-osastolla ollaan joskus laiskoja laatuanimaatiossakin: Nipsun juoksutyyli. Se on ihan mahtava! Kun Haisuli on opastamassa Muumitalon väkeä Noidan luokse, me näemme kahdessa ensimmäisessä kuvakulmassa Nipsun juoksevan tikkusuorana. Tilannetta korostaa vielä se, että kaikki muut oikeasti juoksevat ollen etukumarassa tai nostaen jalkaa tarmokkaasti, mutta Nipsu vain pysyttelee selkä suorana vatsa edellä kuin oikea il dottore vakavassa tilateessa. Sinällään harmittaa, että hän juoksee normaalisti, kun pelastuspartio saapuu Noidan pusikon luokse.

Sinällään harmittaa,
että tämä ei ole Nipsun virallinen juoksutyyli.
Auringonpimennys oli se, mistä kaikki tosissaan alkoi. Tai ainakin näin olen loppujen lopuksi väittänyt muistelevani, sillä äitimuorin sanojen mukaan minun yksi ensimmäisistä lauseista oli "muumi alkaa!" jolloin toisaalta tulee kuva, että olisin muumeja katsonut suoraan televisiosta ensiesityksestä lähtien. Näin voi hyvinkin olla, mutta tämä jakso on ehdottomasti ensimmäinen, josta on jäänyt varhaisimmat muistikuvat mieleni sopukoihin.

Muisti on jännä asia. Jo tässä vaiheessa mietityttää, että millaisia asioita meidän oma pieni nassukka tulee muistamaan ja kokemaan. Tuleeko hän pelkäämään isin ja äidin tavoin Mörköä? Tuntuuko hänestäkin joskus, että muumit ovat Teletappi-tasoista viihdettä? Uskooko hän revontulien olevan olemassa?

Täällä on paljon sellaista mitä ei voi ymmärtää. Mutta miksi kaiken sitten pitäisi olla ihan samanlaista kuin se aina tavallisesti on?

Yamatochanin piirros meistä kahdesta sekä pikku pirpanasta.