perjantai 16. lokakuuta 2015

Tontut

Metsätontun
Sä opit kohta tuntemaan
Pienen pieni niin mä oon
Mahdun onkaloon

Metsätontun
Taas tarinoita kerrotaan
Olen hiippalakkinen
Ja onnellinen

Oon seitsemän kertaa vahvempi sua
Katso mua!
Voi koukkuselkä suorentua

Metsätontun
Voi nähdä vain se ihminen
Joll' on sydän kultainen
Ja uskollinen

Metsätontun
On unelmana rauha maas
Hiivin illoin ikkunaas
Ja katoan taas

Ja kettu mut kauas turvaan kantaa
 Jos mua vainotaan
Kas ainahan ystävä apua antaa
Kun sitä tarvitaan
Ja siksi mä peikoille kinttaalla viskaan
En ole peloissain!
Vaan jos vaara uhkaa silloin vislaan
Auttaja saapuu ain'!

Oon seitsemän kertaa vahvempi sua
Usko mua!
Voi vanhakin näin nuorentua!

Otsikko kertoo täydellisesti kaiken oleellisen.

Ah... Tontut. On se kiintoisaa, miten niinkin pieni elämänmuoto voi tuoda minunlaiselle köriläälle niin paljon hyviä tuntemuksia.

Vaikka tämä blogi onkin käsitellyt aikalailla vain muumeja, haluan nyt vaihtelun vuoksi kertoa vähän tontuista. Lomailessahan ajatukset harhailevat vähän sinne sun tänne.

Ensimmäinen kosketukseni tonttuihin tuli Suuresta Tonttukirjasta (toinen painos), joka on hollantilaisen taitelijakaksikon Rien Poortvlietin ja Wil Huygenin aikaansaannos. Tai oikeastaan hehän eivät ole sitä kirjoittaneet. Heille kirjan tekstin on kertonut tonttu nimeltä Tomte Haroldsson. Selailin kirjaa varsin innoissani, vaikken edes osannut lukea. Tykästyin kirjan kuvituksiin ja lukutaidon saatuani siitä ilmeni paljon kiintoisia asioita, joihin tykästyin.

Meiltä löytyi myöskin Tonttujen Kutsu (myös toinen painos), jossa edellisen kirjan tekijät saivat otsikon mukaisesti kutsun tontuilta. Kirja oli samalla tavalla tehty, mutta se sisälsi edellistä kirjaa poiketen koko kirjan läpi kertovan tarinan kaksikon matkasta Hollannista Suomeen ja täältä tonttuina muuttuneina Siperiaan.

Mutta miksi minä tässä oikein hölisen kahdesta tiiliskivikirjasta, kun blogini on muutenkin teemaltaan animaatiot? Nämä kaksi tonttukirjaa eivät pelkästään ole minulle nostalgian täyttämää ihkutusta, vaan ovat ihan oikeasti helkutin hyvin tehtyjä kirjoja. Kuvitus ei ole mitenkään karikatyyristä, vaan hyvinkin realistista. Kirjat esittelevät tontut hyvinkin tieteellisesti aina fyysisistä ominaisuuksista kulttuuriin asti. Muitakin olentoja esitellään, mutta niihin ei syvennytä paljoa ollenkaan pintaa pitemmälle, paitsi peikkoihin, sillä ovathan ne heidän luonnollisia vihollisiaan. Tosin uldroihin (tonttumainen olio Lapissa) olisin itse henkilökohtaisesti halunnut syventyä.

Lisäksi kirjoissa on selkeä sanoma: Välittäkää ihmiset luonnosta tai te tuhoatte itse itsenne. Viesti voi olla joillekin ihmisille äärihippimäinen, mutta sillä on erilainen painotus, kun asiat ovat esitetty varsin realistisen oloisesti painottamatta asiaa äärimmäisyyksiin asti. Varsinkin kun sanoman ovat sanoneet tontut, joilla ei ole kiinnostusta valtaan tai omaisuuden kartuttamiseen ja ovat yksi yhteen luonnon kanssa. Se kunnioittaa heitä ja he kunnioittavat sitä.

En voi muuta kuin ihailla kuinka uskollinen
tämäkin kuva on alkuperäislähteeseensä.

Ilman näitä kirjoja ja arvoja emme olisi milloinkaan saaneet nähtäväksi näköradion kautta animaatiosarjaa nimeltä Tontut. Pelkkä nimikin jo nostattaa mieleen taustalla soineen musiikin ja hienot taustakuvat luonnosta. Ja tietysti myös Rainer Kauniston vanhan, mutta äärimmäistä viisautta ja harmoniaa uhkuvan ääninäyttelytyön Taavi Timonpoikana Uppsalasta. Kauniston ansiosta Taavi tuntuu niin elävältä hahmolta, että lähes tulkoon unohtaa katsovansa piirroshahmon menoa.

Mutta Tontut-sarja itsessään on ollut minun kohdalla tietynlainen mysteeri, sillä muistan nähneeni kyseistä sarjaa VHS-kasetilla jo vuosia ennen kuin tämä näytettiin televisiossa vuonna 1998. Tämän kirjoittelun aikana selvisikin, että Tontut ovat oikeasti olleet VHS:llä jo ennen televisiolevitystä. Kasetti sisälsi neljä ensimmäistä jaksoa, jotka olivat dupannut suomeksi "Hopeanuoli-ryhmä" eli Golden Voice Oy. Kyseisestä kasetista minulle on jäänyt parhaiten mieleeni sarjan kakkososa, "Pieni velho", kun muistan elävästi peikkoja syömässä Liisan tekemää keittoa.

Sitten, kun sarjaa näytettiin ensimmäistä kertaa televisiossa, niin oli taas vaihteeksi se tuuri, että oli kerhoa ja ei ollut vapaata VHS-kasettia nauhoittelua varten. Helvetti, onko tästä tulossa nyt jonkinlainen patterni?

Varsinkin tämä kuvakulma on jäänyt verkkokalvoilleni
 ikuisiksi ajoksi, enkä valita siitä ollenkaan.

Ensimmäinen jakso, minkä muistan nähneeni Ylen esittelykerrasta, oli jakso, missä tonttulapsi oli saanut myrkytyksen ihmisten torjunta-aineista. Taavin piti mennä hakemaan siihen lääkettä lammella olevasta saaresta, jota vartioi käärme. Jäniksen avulla Taavi sai lääkkeen, vaikka käärme lähtikin vielä Taavin ja Viuhu-ketun perään epäonnistuessaan saada jänis kiinni.

Muistan kyseisen jakson lämmöllä. Varsinkin sen osuuden, missä Taavi kertoi myrkkyä levittävistä ihmisistä, vastalääkkeestä, sitä säilyttävästä saaresta ja siellä elävästä käärmeestä. Voin miehisyyteni menettämättömyyden takia myöntää ihan rehellisesti, että minä oikeasti pelkäsin sitä kohtausta. Kauniston ääni siinä kohtaa oli sen verta vakava, että koin koko skenaarion hengenvaaralliseksi sielua ja olemassaoloa myöten. Tilannetta vielä koristeli näkymä järvestä, mikä oli minun muistini mukaan harmaa, sumuinen vuoristolampi, jonka keskellä oli yksinäinen puu saaren päällä. Ja tietysti tilanne kruunattiin vielä käärmeellä, jonka muistelisin olleen punasuomuinen.

Myöhemmällä esityskerralla pääsin näkemään huikeasti enemmän jaksoja, mutten kuitenkaan päässyt syystä tai toisesta näkemään niitä kaikkia. Voin veikata, että olen katsonut 26. jaksosta maksimissaan lähestulkoon puolet. Sen ainakin vielä muistan, että katsottuihin jaksoihin kuuluu varsin surumielinen jakso: Kaukaiset vuoret.

Ei näin hyvä pari voi kuolla pois...
No se on luonnonlaki loppujen lopuksi.

Taavi-tontun seikkailut olivat hyvinkin uskollisia tarinoita alkuperäislähteisiin. Osa tarinoista toki oli suoraan Suuresta Tonttukirjasta, mutta mukana oli myös tekijätiimin kehittämiä tarinoita. Näitä kaikkia kuitenkin yhdistää se, että jokaisessa jaksossa selkeästi opetettiin ja kerrottiin faktoja tontuista, jotka löytyvät myös kirjoista sellaisinaan. Tällainen kerrontatyyli minusta on äärimmäisen hieno, varsinkin kun asian voi vielä tarkistaa ja todeta todeksi. Varsinkin jos päähenkilöinä on hahmoja, jotka eivät tavallaan ole ihmisiä.

Mutta miksi tämä kaikki on jatkuvan muistelun varassa? Syy on yksinkertainen: Taavi-tontun seikkailuja ei löydy mistään. Ainoastaan huonommin uudelleendupattu Taavi-tontun huikeat seikkailut toki löytyy Youtubesta, mutta se ei paljoa pelasta tilannetta. Varsinkin, kun muistan hullun ritarin haamun olleen todellakin sekopää sarjassa. "Elokuvassa" se on vesitetty tylsäksi räyhänhengeksi.

Ainoastaan remasteroidut englanninkieliset jaksot löytyvät, mutta oman nirppanokkaisuuteni takia en katso niitä yhdestä selkeästä syystä: jaksot ovat sensuroituja. Aivan! Englanninkielinen Taavi toki on tyydyttävällä tavalla ääninäytelty, mutta kaikki mikä ei ole "soveliasta" on leikelty pois. Tähän kuuluvat mm. Taavin takamus, pissaava tallitonttu, tonttuvaimon tissit, peikkojen räkää vuotavat nenät sekä viimeisestä jaksosta itkemisien vähennys minimiin. Jossain päin Internettiä löytyi kunnon lista kaikista sensuroinneista, mutten enää ole onnistunut löytämään niitä.

"Hetkonen, hetkonen!" huutaa joku sieltä kommenttien ulkopuolelta,
"eikö Tonttuja ole 52 jaksoa kaiken kaikkiaan?"

Olen juuri tulossa siihen.

Syy, miksi tässä nyt olen puhunut vain ja ainoastaan Taavista, johtuu pääosin siitä, että minä en vain kerta kaikkiaan pidä yhtään Klausin ja Danin seikkailusta. En siis yhtään. Voin sanoa suoraan, että arvostan Tontut-sarjaa Taavin jälkeen yhtä paljon kuin Boken Nikkiä. Enkä sano tätä nyt shokkimielessä, koska olen ihan tosissani.

Boken Nikki oli suoranainen katastrofi kaikilla osa-alueillaan, tehden tuhoja rakastetulle sarjalle maahan törmäävän kuun tavoin, mutta Tonttujen "toinen tuotantokausi", joka tunnetaan englanniksi "Wisdom of Gnomes", ei niinkään ole yhtä katastrofaalisen näköinen kuin luulisi. Klausin ja Danin seikkailut eivät ole animoinniltaan pilattuja, vaikka klassisia virheitä toki bongaa tuon tuosta, mutta se missä heidän tarinansa kompuroivat, ovat juoni ja sen suhteutus lähteeseen.

Mikäli minun muistini ei taas söhi (näitäkään jaksoja ei löydy kahta "elokuvaa" enempää) niin joka helvetin ikisen saatanan jakso perkele menee saakeli näin: K&D ovat kotona ja saavat juonen pakottaman suunnan jonnekin päin maapalloa paikallisten tonttujen avuksi. Paikallisilla on jokin oikeusprobleemi ja heitä kiusaavat peikot. K&D ratkaisevat probleemin ja antavat muiden tonttujen kanssa heidän johdolla peikoille turpaan ja lähtevät takaisin kotiin. Slitz weitz! Rince and repeat about 26 episodes!

Luulisi nyt Kiinan viranomaisten osaavan
hoitaa tämänkin pulman tonttuja tehokkaammin.

Tai ainakin suurin piirtein noin. Itseäni eniten ärsyttääkin K&D:n seikkailuissa se, että olen nähnyt niistä enemmän jaksoja kuin Taavin! En vain osaa käsittää, miten olen voinut missata ensimmäiset jaksot ja kärsiä loppupuoliskosta lähes joka kerta, kun näitä on näytetty televisiossa!

Toistuva juoni ei ole ainoa ongelma. Taustalla kytee myös lähteen mitätön käyttö. Taavissa me näimme ja koimme tonttujen jokapäiväistä elämää sekä hieman sitä syvällisempääkin asiaa. Toki jos kaikki kahden kirjan asiat käytiin läpi Taavin aikana, niin toki ymmärrän sen, että niitä ei pidä kerrata uudestaan, mutta näyttää siltä, että tekijätiimi ei itsekään kerrannut asioita lähteistä. Näissä jaksoissa on niin paljon sanottavaa vääryyksistä, että ähky, riisi ja rutto tulee. Ainoat asiat mitä he varmaan ovat päättäneet kerrata ovat Tonttujen Kutsussa esille tulleet ulkomaalaiset tontut sekä jetit. Muuten sitten mennään ulkomuistista ja ulkomaiset tontut ovat jostain kumman syystä päätetty muuttaa ihmismäisen avuttomiksi, tehden parivaljakosta malliesimerkeiksi valkoisen miehen taakan työläisistä.

Tuomari Nurmion ja Don Juanin seikkailuista sikailuista toki olisi varmasti enemmän sanomista, mutta oman muistini ja videolähteiden puutteen myötä ne jäävät vähäisiksi. Niin kutsutuissa elokuvissa, jotka ovat vain kasaus jaksoista mukamas yhtenäisen juonen merkeissä, on pahiten jäänyt kaihertamaan hetki, missä Dani menee naimisiin. Siitä on syntynyt pari asiaa aivokoppaani, mistä ulista hyvinkin ärhäkkäästi:

  1. Danin parta
    Tonttumiehet tosissaan kasvattavat kunnon parran, mikä alkaa jo kauniisti harmaantumaan 70-vuotiaana. Tontut menevät naimisiin vasta täytettyään 100-vuotta, jolloin parta on jo täysin harmaantunut. Ristiriitaa ei tarvitse edes kaivaa tämän asian suhteen, kun Danin parta ei kasva eikä muutu mihinkään suuntaan. (Lisäksi Klausinkin parta on takaumassa täysin ruskea, vaikka sen kuuluisi olla harmaanlainen.)
  2. Hohtavat lakit
    Vihkiminen vietetään aina täydenkuun aikaan ulkona, ja jos kuu menee pilven taakse piiloon, hohtolakit otetaan esiin ja niitä pidetään vain sen ajan kun on tarpeen, sillä valo tulee kiiltomadoista ja tontut eivät halua turhaan rasittaa matoja, varsinkaan talvisaikaan.
Olen toki varma, että olen unohtanut jotain naristavaa tästäkin...

Lisäksi on vielä pakko maininta siperialaiset tontut, jotka ovat oikeasti muutamia senttejä korkeampia kuin muut tontut, eikä saman pituisia. Lisäksi tilanne missä kaksi tonttua ovat koskessa loukussa, niin maalla olevien tonttujen ei todellakaan tarvitse kutsua mitään kettua vetämään pulaan jääneitä pois, koska luulisi nyt kolmen tontun jaksavan vetää heidät kevyesti köyden avulla sieltä pois 21 miehen voimalla!

Okei, stopin paikkaa on kyllä vaadittava jo tässä, mutta näettekin jo, että olen valumassa Boken Nikkin tasoiseen murhekryyniin.

Taas tässä näkee, kuinka intohimoiseksi voi hyvä kirjallisuus (tai mikä tahansa kuvallisen viestinnän muoto) ihmisen muuttaa. Hollantilaiskaksikon kirjat viehättävät minua edelleen ja aina kotona käydessäni selaisen niitä. Niiden realistisuus on todella vakuuttavaa ja viimeisen päälle viimeisteltyä. Mitä nyt voisin nurista niistä on juttu Nooan arkista, mutta voin uskoa tonttujen nyt vähän jymäyttäneen tekijöitä.

Toki voimme olla hyvinkin onnellisia siitä, että täällä Suomessa ei olla nähty uudempia tonttuja. The New World of the Gnomes on kuin seitsenpäisen lohikäärmeen luoma roskameri. Tästä sarjasta ei voi totaalisesti sanoa yhtään mitään hyvää asiaa. Jos animaatioita pitäisi luokitella parhaimmasta huonoimpaan, tämä rikkoo sen vaa'an pelkällä ulkonäöllään. Sarjaa ei tunnista millään hollantilaiskaksikon työksi, sillä tontut ovat muutettu yhteiskuntaeläjähipeiksi, jotka asuvat sienissä ja valmistavat kaiken sienistä ylikirkkaissa väreissä. Tuo jo pelkästään karkottaa kaikki fanikuntaan kuuluvat Uralin taakse räkäkurlujen (peikkojen arjalaisrotu) pelosta huolimatta.

Lisäksi koko sarjan rakenne on ADHD-laatua. Dialogia vedellään lähestulkoon liukuhihnalla ja samalla tehdään inspiroimatonta kohellusta, varsinkin "peikkojen" suhteen, jotka kai ovat joitain saastedemoneja, en minä tiedä.

Ironisinta tässä sarjassa on se, että sen on tehnyt sama studio eli BRB Internacional (mm. Maailman ympäri 80 päivässä) ja yhtenä tuottajana on ollut WWF. Pandaliitto toki tekee hyvää työtä, mutta tämä animaatio on kyllä niin surkeata kamaa, että se periaatteessa pistää porukkaa kyllä tuhoamaan luontoa entistä enemmän.

Jos Yle koskaan näyttäisi Tontut -animaatiosarjan uusintana, niin voisin olla monen muun ihmisen kanssa taas asteen onnellisempi. Tontut on jälkimmäistä osaa lukuunottamatta sen verta laadukas sarja, että sen uudelleennäyttäminen ei satuttaisi ketään. Tai no... eihän sen pitäisi mutta nykyään ollaan niin pikkumaisia kaikesta kuin inkvisitiossa konsanaan. Mutta siihen asti: Slitz Weitz!

Taavi~
Nyt kun nousee taivaalle kuu
Levolle laskeutuu

Taavi~
Kohta saapuu taas kertomaan
Meille seikkailujaan

Tiedät kuinka auttaa voivat
Luonnonlääkkeet, rohdot oivat
Tiedät miltä mahla maistaa
Ja se milloin päivä paistaa

Taavi~
Iloisesti tervehtii näin
Ystäväni nähkäin

Taavi~
Kohta saapuu taas kertomaan
Meille seikkailujaan

Taavi aina vaarat voittaa
Vaikka peikot estää koittaa
Avun löytää vaikka mistä
Aina eläinystävistä

Taavi~
Nyt kun nousee taivaalle kuu
Levolle laskeutuu

Taavi~
Kohta saapuu taas uudestaan
Meille tarinoimaan

Taavi, tahdon seikkailemaan mä vaan
Kauas tuntemattomaan
Kanssasi,
 Taavi~!

perjantai 2. lokakuuta 2015

Taikurin hattu kahdeksan framen nopeudella

Kertoja: "Tämä on Muumitalo..."
Pappa: "EIKÄ OLE!"

Hohhoijakkaa. Hups! Menikin kesäunet suuniteltua pitemmiksi. Noh, onkin hyvä aika herätä juuri syksyn alettua, kun talvi alkaa tehdä tuloaan jatkuvasti viilentyvän ilman kera luoden huurteisia kukkasia ikkunoihin paljastaen sen ikävän asian, että asunnossani on surkeat tiivisteet.

Muttapa mutta! Muumianimaatiot. Sehän on tämän blogin pääomainen asianlähde. Tosin kun talvi on tuloillaan, niin on kiintoisaa havaita se, että lähes kaikki videoformaatissa olevat muumit, mitä olen onnistunut bongaamaan, ovat alkaneet talvesta.

Yksi talvesta alkavista muumeista on nousevan auringon suunnalta, muttei kuitenkaan ihan sen maasta. Se löytyy jo ihan naapurista eli Venäjältä.

Merzost'! Lukija!

Mainitsinkin tuolla Myyn syntymäpäivillä neuvostoliittolaiset muumianimaatiot. Moni varmasti on nähnytkin juuri nämä hahmot ainakin Flakpanzereita ja dinosauruksia-blogin kautta. Blogimerkintä itsessään keskittyy vain esittelemään hahmojen ulkonäköä, ei itsessään muuten animaatioon. Toki onhan näiden muumien olemus todellakin erottuva, mutta onko animaatio kokonaisuudessaan myös yhtä kaukana pihalla lumiukon seurassa hahmojen ulkonäön suhteen?

Ja ennen kuin kukaan huomauttaa, niin Neuvostoliitossa on tehty kaksi erilaista animaatiota muumeista, jotka molemmat sisältävät kolme jaksoa. Vanhempi näistä on nukkeanimaatio (valmistunut vuonna 1978), kun tämä tuoreempi (tehty vuosina 1980-83) käsittelyssä oleva on pala-animaatio. Nukkeanimaatiosta en ole nähnyt kuin yhden osan, toisin kuin tästä pala-animaatiosta olen onnistunut etsivätaidoillani löytämään kaikki kolme. Nukkeanimaatiota tulen joskus käsittelemään tulevaisuudessa.

Pappakin tietää että Manhattanin...
siis Moskovan dynamiittia pitää tehdä tyylikkäänä

Ei tarvitse olla mitenkään Herlokki Solmunen havaitakseen, että meillähän on tässä käsittelyssä Taikurin Hattu. Kirjaa noudatetaan pääpiirteittään orjallisesti ainakin ensimmäisessä osassa:  Muumi, Muikkunen ja Nipsu löytävät Taikurin hatun, josta he saavat itselleen lyhyen lentomatkan munankuorien avulla , Hemulille keksitään uusi harrastus, muurahaisleijona huijataan hattuun, leikkiessään piilosta Muumi muuttuu hetkellisesti kummituseläimeksi ja lopulta hatusta hankkiudutaan eroon.

Toisessa osassa ollaan jätetty hattivattien saari välistä ja Muumitaloon on ilmestynyt Piisamirotta, joka pääasiassa vain nukkuu, joten emme voi puhua kovin suuresta juonenreiästä tässä tapauksessa. Tiuhti ja Viuhti saapuvat Muumitaloon Mörkö perässään ja Möröstä päästään eroon Taikurin hatun avulla lahjoittamalla se hänelle.

Hetkinen... Taikurin hatustahan hankkiuduttiin eroon! Ai niin... Jostain syystä ensimmäinen jakso päättyykin siihen, että Hemuli avaa mustan taustakankaan kuin oven ja paljastaa, että hattu onkin hänellä. Jotenkin olin unohtanut sen katsoessani tämän ensimmäisellä kerralla.

Ho-ho-ho-ho-hoo!

Kolmas osa keskittyy juhliin, mitkä pidetään Tiuhdin ja Viuhdin kunniaksi, sillä he "löysivät" Muumimamman käsilaukun. Paikalle ilmestyy myös Taikuri, joka haluaa Kuningasrubiinin itselleen mutta Tiuhti ja Viuhti eivät halua antaa sitä. Taikuri ryhtyykin toteuttamaan Muumiperheelle toiveita ja lähtiessään pois Tiuhti ja Viuhti antavat rubiinin Taikurille.

Aika uskollinen tulkinta on siis meille tarjolla. Pieniä vapauksia tarinaan on kuitenkin otettu: Muumilaakson Sanomia nähdään läjäpäin tapahtumien jälkeen ja niitä on levittelemässä puhuva käki. Muumipeikosta on tehty enemmän sankarillisempi hahmo toimiessaan tuomarina sekä ollen jo etukäteen tietoinen Taikurista kertoessaan hänestä ja Kuningasrubiinista Muikkuselle heidän valvoessaan Mörön vuoksi. Kuusta on tehty elävä olento ja Mörkö kai on jonkin tasoinen taikaolento, sillä hän osaa imeytyä maahan sekä lentää. Toki Mörkö osaa lentää Muumipappa ja meri- kirjassa, mutta tämä nyt tuntuu oudolta ratkaisulta tässä.

Mörköön liittyy vielä yksi mitä-vittua- tilanne, joka syntyy siitä, että en osaa venäjää yhtään ja uskon tilanteen aukenevan, jos saisin selville mitä Mörkö sanoo. Kun Tiuhti ja Viuhti paljastavat Kuningasrubiinin Muumiväelle, niin Mörkö ilmestyy ja on mahdollisesti äimistynyt Kuningasrubiinin hohteesta ja heittää Taikurin hatun pois tyylikkäällä lanneliikkeellä, koska kaiketi ei ollut tyytyväinen saadessaan vain pelkän hatun. Hattu kuitenkin yllättäen muuttuu valkeaksi ja lentää kohti Mörköä haudaten hänet sen sisään, ja kun hattu nousee sen sisuksista lentelee kymmenittäin valkoisia lentäviä olioita. Todella hämmentävää.

Mörkö älä ota enää...

Taikurille tekijätiimi on loihtinut suurimmat vapaudet. Taikuri ei saa hattuaan takaisin, eikä oikeastaan näytä kaipaavankaan sitä. Rubiinista hän toki on kiinnostunut. Jostain erityisestä syystä Taikuri on kolmannessa osassa animoitu nukke. Toisessa osassa hänestä nähdään piirrettyjä kuvituksia, jotka ovat oikeasti todella mahtavan näköisiä. Jokainen niistä olisi kehystämisen arvoinen. Lisäksi Taikurissa on jotain jeesusmaista fiilinkiä hänen asentojen ja elehtimisien vuoksi.

Vapaudet ilmeentyvät vahvimmin, kun Taikuri alkaa toteuttamaan toiveita. Niiskuneiti toivoo itselleen vain puvun eikä uusia silmiä, koska oli nähtävästi nähnyt Muumin pitävän jostain ötökästä, kun Niiskuneiti näyttää siitä kuvan kyseinen puku yllään. Lisäksi Muumimamma saa itselleen kunnon aterian ja Nuuskamuikkunen kirjoituskoneen.

Todella tyylikästä taidetta.

Kiintoisin muutos onkin se, kun Tiuhti ja Viuhti kirjassa ehdottivat toista rubiinia, niin animaatiossa he antavat rubiinin Taikurille toivomatta kaksoiskappaletta tai minkäänlaista toivetta ollenkaan! Jälleen olisi kiva tietää mikä on heidän motiivina, mutta uskon, että he näkivät Taikurin olevan sen verta hyväsydäminen henkilö, että hän ansaitsee rubiinin. Vaihtoehtoratkaisuna tietenkin voisi huonona vitsinä sanoa sosialismin olevan syypäänä tekoon.

Animaatio itsessään, jos unohdamme hahmojen ulkonäön, on sulavaa ja hyvin piirrettyä. Hahmot toki ovat varsin erikoisia ja voin olla aika varma siitä, että Tove Janssonille ei lähetetty mitään hahmoluonnoksia hyväksyttäväksi. Toisaalta Neuvostoliitossa tekijänoikeudet vähän olivat mitä olivat, mutta ei ruveta paneutumaan politiikkaan liiaksi.

Hyuk hyuk hyuk!

Mutta yksi asia tässä animaatiossa on hyvin, hyvin, HYVIN häiritsevää: hahmojen ilmeet, kun he hymyilevät ja/tai nauravat. Jokainen vetää karsean trollfacen, joka uppoaa sieluun ja vavisuttelee unissa kuin Mustanaamio ikään. Joka kerta, kun virne välähtääkään hahmojen katseella, se aiheuttaa kuvottavan väristyksen ja ajan hidastumisen paholaiskuoron patarumpujen syventämänä. Lähes jokainen hahmo on korruptoitunut virneeseen. Kukaan ei ole siltä turvassa. Pappa, Piisamirotta, kuu, siili, käki ja muurahaisleijona ovat ihmeen kaupalla ainoita, joille virnistystä ei onneksi ilmene.

"Kalifornian kuninkaana olen aika ylhäisen näköinen."

Kauheuksistaan huolimatta vallankumouslaisten valmistama Taikurin hattu on varsin viihdyttävän oloinen muumianimaatio. Hahmojen omalaatuinen ulkonäkö nostattaa tämän animaation katsomisarvoa huomattavasti, sillä muumien tunnistettavuus on tärkein prioriteetti nykyisessä Moomin Characters politiikassa. Mitään uutta ei saa keksiä ja hahmojen on pysyttävä Janssoneiden esittämissä muodoissa.

Ainoa harmi tässä animaatiossa on se, että en ymmärrä venäjää. Ainoastaan ensimmäisestä osasta olen löytänyt englannin kielisen tekstityksen, mutta se ei riitä kokonaisuuden hahmottamiseen.

Tällainen avaus näin syksyyn. En tule lupaamaan mitään viikottaista julkaisutahtia tälle blogille, mutta teidän mieltänne säästääkseni (ja minun huomiohuorailun herättelyksi) voin ilmoittaa, että No voi hattivatti...-blogilla on myös FB-sivu tykkäämistä varten, jonne tulen ainakin ilmoittelemaan uusista kirjoituksista!

Ei muuta kuin tykkäämään ja jakelemaan Boken Nikkin surusanomaa sekä muita muumiaiheisia reportaasiarvosteluja hyvät ihmiset!

Tha-tha-that's all folks!

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Mitä nyt jälkeenpäin?

Kesä saapui tuoden pitkän viivästyksen viimeisen jakson ja tämän kyseisen merkinnän tekoihin. Täytyy toki nyt ensimmäisenä kiittää teitä kaikkia, jotka olette lukeneet tai edes vilkaisseet tätä blogia. Kaikille kupillinen punssia!

Tämä projekti alkoi loppua myöten käymään yllättävän työlääksi ihan vain pelkän sisällön luonnin takia. Varsinkin kaksi viimeistä jaksoa olivat niin mitättömän tylsiä tapauksia, että niihin ei oikein jaksanut löytää mitään täytettä. Tämähän näkyykin "lumimiehen" ja portinvartijan poissaololla varsinaisesta tekstistä, sillä en itse niistä tuntenut löytävän kirjoitushetkellä lainkaan järkevää pointtia. Mutta hyvin ja kunniallahan tästä suonsilmäkkeestä selvittiin.

Palasin nyt tässä vaiheessa minun kolmanteen merkintään "Blogin varsinainen syy" vertaamaan, miten minä tätä blogia loppujen lopuksi toteutin ja jätin toteuttamatta. Tässä pieni ote:

Tavoitteena olisi arvostella mahdollisimman hauskasti näitä 25:ttä jaksoa, joita on näytetty YLEn kanavilla. Tämä ainakin antaa jonkin tasoisen elinkaariennustuksen tälle blogille. Olen hieman toki miettinyt jo etukäteen, mitä tekisin sen jälkeen kun olen tehnyt nämä analyysit, mikäli YLE tai Moomin Characters pistä stoppia tämän blogin jatkuvuudelle.

Hauskuushan on monivivahteinen asia, sillä kukin käsittää hauskuuden omalla tavallaan. Myönnän toki, että yritin toisinaan imitoida Angry Video Game Nerdin kuvailuja vastaan tulleista asiosta, kummiskaan suoraan kopioimatta hänen repliikkejään. Olen toki kuullut/lukenut muutamilta ihmisiltä, että heillä on ollut hauska lukea näitä merkintöjä ja ovat peräti nauraneetkin. Kai sitä jokseenkin ollaan hyvää työtä saatu aikaiseksi.

Tavoitteesta tuli toki poikettua lisäämällä mukaan Syntymäpäiväyllätys-jakso. Halusin nimenomaan lisätä sen juuri siitä syystä, että sitä ei olla näytetty Suomessa. Lisäksi halusin rääkätä vähän itseäni, enkä muistanut milloin minä olin viimeksi nähnyt sen. Ainut asia mistä minulla näin jälkikäteen ajatellen jäi tekemättä tuon jakson suhteen oli liittää vitsi viittaamaan jaksoa Rosvoja Muumilaaksossa. No eihän sitä kaikkea hoksaa.

Mutta nyt kun on nämä jaksot käsitelty, niin mitä tullaan tekemään tästä eteenpäin? Sen ainakin sanon, että olen nyt ansainnut pienen tauon blogin suhteen. Olen reilut puoli vuotta tuottanut tekstintynkää lähes joka viikko (alkupäässä jopa kolme jaksoa viikon aikana) ja nyt, kun olen saanut tämän projektin päätökseen eikä Moomin Characters (tai joku muu taho) ole pistänyt kapuloita rattaisiin, on hyvä pitää vähintään kuukauden pituinen tauko kirjoittelun suhteen.

Biruka kyseli kommenteissa viimeisen jakson kohdalla, että kirjoittelenko sitten näistä hyvistä muumijaksoista jotain? En tule lupaamaan mitään, mutten ainakaan mitään Boken Nikkimäistä analyysiä rupea niistä tekemään. Minulla toki on muutamia ajatuksia näihin liittyen toki mielessä, kuten pikkuhavaintojen ylösnostamista.

Toisaalta minulla on ollut mielessä, että voisin jopa kirjoitella jostakin muusta 90-luvun lapsuuden sarjoista, mutta kummiskin yrittäisin tässä vaiheessa pitää blogiani vielä muumipainotteisena. Sivupalkkiinhan olen näköjään rustannut: "Eräänlaisen muumifanin avautumisia muumeista ja ehkäpä muistakin animaatioklassikoista."

Periaatteessa voisin jopa heittää teille lukijoille ideapallosen, että mistä minä voisin ruveta "avautumaan"? Toki tähän on yksi sääntö: en voi ruveta kirjoittelemaan mitään, mikä on näkynyt 90-luvulla taivaskanavilla, Nelosella ja digiboxien alkutaipaleilla 2000-luvulla, sillä minun kotona ei näkynyt mitään kanavia Yle Ykkösen, Kakkosen sekä MTV3:n lisäksi, joten muilla tv-animaatioilla minulla ei ole nostalgia-arvoa. (Digitaaliajan aloitus oli sinällään sekavaa aikaa, sillä sen kautta näkyi ohjelmia vain ja ainoastaan aamusta ennen kello 11:30, mikäli ulkona oli -32,8°C, pilvisyys tasan 5%, ilmankosteus <50% sekä Orion oli yhtä kaukana Venuksesta kuin Pohjantähti.)

Jos teitä hirvittää tämä kyseinen tauko ja haluatte sen sijaan kärsiä kamalasta äänestäni, niin minulla on peräti Youtube-kanava, johon meikäläinen latailee Let's Play-videoita ihan suomen kielellä. Tällä hetkellä läpipeluussa on The Witcher III. En ole suullisesti niinkään lahjakas kuin olen kirjoittelun kohdalla, mutta eihän se voi välttämättä estää minua ilmaisemasta itseäni.

Tämmöiset löpinät ja lätinät. Kiitokset teille vielä kerran, kun olette jaksaneet lukea tätä blogia! Niin ja erityiskiitos Yamato-chanille oikolukemisesta! Myönnän toki, että en kaikkia tekstejä edes oikoluetuttanut hänen kautta =D

Ei muuta kuin ehdotuksia satelemaan tuonne kommenttilaatikkoon, hopi hopi!

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Kultainen valtakunta

Mikä heitä oikein vaivaa?

Synopsis

Muumi ystävineen saapuvat keskelle viidakkoa liaaneihin takertuneena. Tipahdettuaan alas heidän mukana oleva tähti sammuu. He luopuvat lääkkeen etsinnöistä. He kuitenkin jatkavat etsintöjä ja päätyvät ongelmiin alligaattorin kanssa. Heidät pelastaa tutkimusmatkailija, joka on etsimässä Kultaista valtakuntaa jokiteitse. Hän kertoo kaupungissa sijaitsevasta tähtien palatsista, josta lapset päättelevät, että lääke olisi siellä. Joki vie lautan luolaan, josta retkikunta lentääkin Kultaisen valtakunnan muurien eteen, mistä kondori yllättäen vie Myyn mukanaan muurin toiselle puolelle. Muumi löytää onneksi oviaukon ja retkikunta pääsee sisään ja löytävät selvitettyään labyrintin toisen oviaukon pienen etsinnän jälkeen. He löytävät tähtien palatsin sekä Myyn, joka oli päässyt kondorista irti ja tipahtanut puuhun. Palatsin edessä heitä vastaan tulee pantteri, minkä Myy pelästyttää pois. Heitä vastaan tulee portinvartija, joka näyttää heille lääkkeen kuultuaan, että he ovat Jenni-tädin sukulaisia. Lääke on kuitenkin jo vanhentunutta ja lapset joutuvat palaamaan Muumilaaksoon tyhjin käsin.

Muumilaaksoon palattuaan lapset saavat tietää, että Jenni-täti onkin parantunut Mamman isoäidin lääkkeellä. He alkavat juhlimaan ja Nipsu paljastaa ottaneensa mukaan muutaman timantin valtakunnasta. Myy ja Niiskuneiti haluavat oman timanttinsa Nipsulta ja takaa-ajo alkaa Muumin nauraessa ilotulitusten paukkuessa.

---

Ai tuo...

Ai että mitä? Edellinen tarinako jatkuu? Olisi nyt pitänyt arvata, kun oli lähes tulkoon samanlainen paskalopetus kuin Muumit muinaisuudessa I. Tosin tällä kertaa me nyt ei vaan olla jossain keskellä tarinaa, me sentään näemme heidän ilmestyvän viidakkoon. Se ei kuitenkaan pelasta tämän jakson menoa parempaan suuntaan.

Ensimmäinen aivopieru tulee hyvinkin ennakoitavasti eli jo alkumetreillä. Kun sankarimme... ei, sankari on liian ylistävä. Pitää keksiä jokin muu... Kun narrimme havaitsevat, että heidän mukana roikkunut tähti sammuu, niin he selkeästi ovat menossa siihen johtopäätökseen, että annetaan lääkkeen etsinnän jo olla. Mutta heti seuraavassa kohtauksessa he jo ovat, että emme voi lähteä, koska pitää etsiä lääke. En jaksa muuta kuin nostattaa olkapäitäni, koska tämä on jo niin tuttua kauraa, että voin vain todeta asian olevan näin ja vetää kaljaa huuleeni tuntematta ilman sen suurempaa syylisyyttä. Jos vain olisi sitä kaljaa...

Nipsu pääsee vaihteeksi roolistaan muotoon täysi idiootti, kun hän noin vain lähtee tutkimaan helvetin vaarallisessa paikassa jotain satunnaisesti kiiltävää. Luulisi nyt Nipsun olevan oikeasti niin paskat housussa viidakossa, että hän ei nyt noin sokeasti vain menisi vedestä poimimaan yhtään mitään, sillä hänhän ei osaa uida. Voiko yksittäinen hahmo oikeasti tyhmemmäksi muuttua?

Kaikki ovat kuin olisivat saaneet jotain
poikittain tiedätte-kyllä-minne.

Perverssikrokon jälkeen meille saatetaan eteemme jälleen kertakäyttöhahmo, joka on kyllä tämänkertaisessa tarinassa ihan ok. Ei mitenkään yliampuva eikä häiritsevä, muttei mitenkään kiintoisakaan. Mutta syy miksi tämä hahmo jää jostain kumman syystä mieleen, on hänen kerron aikana soiva taustamusiikki. Heppu kertoo etsivänsä tuon paikan El Doradoa innoissaan ja meillä soi mahtipontisesti ja seikkailullisesti... surullisen hetken musiikki, mikä soi ainakin Feeniks-linnussa, kun lapset löytävät sen harakan..

Musiikkivalinnat ovat oikeastaan olleet Boken Nikki -sarjassa kyllä tavattoman vajaita ja outoja. Olen aiemmissa merkinnöissä (ainakin Muumijoulu sekä Myyn lyhyt romanssi) vain maininnut asioista mutta tässä se taas ilmenee täydessä käsittämättömyydessään. Kun tarkemmin ajattelee asiaa, tässä sarjassa on varsin paljon hiljaisia hetkiä ja sitten kun tulee musiikkiosuus, se on jotain ihmeellistä rimputus-kalkatusta. Jotkut uusista soveltuvat lievästi esitettyyn tilanteeseen, mutta osuvuus tilanteeseen on arvattavissa. Ns. Mörön tunnari tulee saamaan tästä palkinnon, sillä se ei vaan sovi tippaakaan tilanteissa, missä se soi, tuoden tilanteeseen erittäin vaivaantuneen tunteen katsojassa satavarmasti.

Keskiosa tästä "seikkailusta" vahvojen lainausmerkkien kera on vain ajan hukkaa. Toki hetkellisesti voidaan olla puoli-innoissaan Myyn kidnappauksen suhteen, mutta koko tilanne on yhtä turha kuin kidnappaajana toimivan viskisiepon perserei'än olemassaolo. Myyn nappauksessa ei ole mitään juonellista merkitystä paitsi että hän on nyt... en voi vittu uskoa tätä todeksi... äh, hän siis on pulassa oleva neito. Oikeasti, mitä vittua?!

Tästä eteenpäin onkin tuskaista kirjoittaa moisen typeryyden jälkeen. Varsinkin kun piti monen kertaan katsoa, että löikö Myy oikeasti Nipsua takaraivoon. Hän ei valitettavasti tee niin, mutta hänen viimeinen frame siinä kohtaan näyttää siltä kuin olisi lyönyt. Sen jälkeen saamme taas kärsiä pantterin kohdalla pelottava Myy-kliseen joka on jo täysin vanhentunut ja kulahtanut.

Juonen kliimaksin voisi kuvailla lehmänhännäksi. Luulisi, että portinvartijalla olisi kyllä kaikkia lääkkeitä enemmän kuin yksi kappale. Lisäksi Nipsun teko oli taas niin ajattelematonta paskaa että ihan itkettää. Tämä koko tilanne haisee totaalisesti huonolta suunnittelulta, mutta kohtauksen hidas tempo tuo kumma kyllä jokseenkin harkitun vivahteen. En silti vaan ymmärrä, miksei portinvartija voinut vaan tehdä uutta lääkettä.

Mutta sitten taas pääsemme raivohulluuden partaalle, kun pääsemme takaisin Muumilaaksoon. Ei siinä, että aikakone taas tekee omia sääntöjä vaihteeksi, vaan syynä on se realisaatio, että koko seikkailu oli täysin turha! Nämä kaksi jaksoa ovat olleet puhdasta ajanhukkaa, sillä narrimme eivät saaneet yhtään mitään aikaiseksi, eivätkä he edes oppineet yhtään mitään! He vain menivät perseilemään tuhoten lisää aika-avaruutta (jos he nyt olivat dinosauruksia lukuunottamatta muinaisajassa).

On uurnan kannen alla tähtipölyä.

Ja vielä tämä poron kusema jakso jaksaa heittää ulosteen ja oksennuksen täyttämää sankkoa ikkunasta suoraan kadulle! Nuuskamuikkusen lahjaksi antama tähtitomupurkki periaatteessa räjäytti minut. Jos hänellä on ollut jotain tähtipölyä tallessa, niin miksi hän ensin opasti narrejamme tuijottamaan sankosta tähtien heijastusta ja sitten piti historialuentoa muinaisista tähdistä?! Onko hän niin paljon nuuskaa ja monia muita nautintoaineita vedellyt, että hänen toiminnoissaan ei ole ollut minkäänlaista järkeä?

En pysty enää lopetuksen jälkeen löytämään minkäänlaisia sanoja. Jotenkin minusta tunnostaa, että tässä tekijätiimi oikeastaan vittuili nyt minulle. Oikeasti. Toiseksi viimeisessä kuvassa Muumi nauroi osoittaen sormella. Voisin hyvinkin kuvitella sen nauravan suoraan minulle...

Haw-ha!

Tässäkö tämä oli? Kaikki mitä Boken Nikki halusi minulle tarjota? En oikeasti enää osaa ajatella mitään. Silloin kun aloitin blogin, luulin että olisin helvetin iloinen, kun saan tämän kärsimyksen lopetettua olisin voinut vaan huutaa ja hyppiä innosta voltteja sekä vetää pari spagaattia. Olen erittäin tyytymätön tällä hetkellä saavutukseeni. Tässä sarjassa ei oikeasti ollut minkäänlaista pointtia. Jaksot ovat tehty ihan vain sen vuoksi, että nyt pitää tehdä 26 jaksoa ja piste. Lars Jansson oli toki se lopullinen elin, joka antoi näille jaksoille vihreää valoa, sillä Tove luotti veljeensä. En sitten tiedä, että oliko Lars niin kiireinen tai vaan niin kyllästynyt  saarellaan käynnistämään aggregaattia joka ilta ainoastaan faksia varten, että hän vain antoi kuvakäsikirjoituksille suoran hyväksynnän väsymyksestä? Toki tämä on erittäin vahvaa spekulointia ja toivon tällä hetkellä, että en valinnut mitenkään loukkaavia sanoja näitä kahta hienoa ihmistä kohtaan. Ilman heitähän Muumeja ei todellakaan olisi edes olemassa.

En halua syyttää edes Dennis Livsoniakaan tästä, sillä hän on itse tyrmännyt nämä jaksot. Alunperinhän muumeja olisi tehty jopa neljä tuotantokautta, mutta Livson itse sanoi hommalle stopin. Hänestä muumeja oltiin kaupallistettu liikaa ja loppujen lopuksi ei olisi ollut enää materiaalia "mitä kaivaa" Janssoneiden teoksista. Mitäköhän olisimme saaneet kärsiä, jos laatu olisi pysynyt BN-tasolla tai mennyt jopa huonommaksi?

Oikeastaan, miksi tämä jatkotarina oli edes viimeisenä tarinana muumeissa? Punainen täysikuu olisi toiminut huomattavasti paremmin, sillä sen katsottuani minulla oli oikeasti hyvä olo, sillä sentään oli tyydyttävä lopetus. Tämä taas... pisti minut totaalisesti tyhjäksi. Näyttää vain siltä, että alunperin tekijätiimillä oli tarkoitus lopettaa Punaiseen täysikuuhun, mutta sitten tulikin tiedotus, että pitää vielä neljä jaksoa tehdä ja he väsäsivät ne käsittämättömässä paineessa. Piirtäjäparat...

Olen kuitenkin huojentunut tästä, vaikken olekaan onneni kukkuloilla. Tämän jälkeen minulla on ollut varsin hyvä ja raukea olo katsoa näitä normaaleja Tanoshii Mumin Ikka-jaksoja. Niiden sileäpintaisuus ja huomattavasti enemmän lähteeseensä pohjautuvat hahmot ja tarinat loistavat nyt kauniimpana kuin mikään kuningasrubiini.

Pikkuruiset vieraat, Niiskun lentohärveli, Muumipapan muistelmat, Kultakala, Kurpitsa... Muumilaakso on taas turvallinen paikka kiintoisine tapahtumineen.

...

Äh... mitä minä nyt höpisen mukamas haikeana? Tanoshii Mumin Ikka -jaksojen muistelu ja ajatus uudestaan katselusta pisti minun melankolisuuteni pois kertaheitolla! Luulisi nyt tämän olevan täydellinen nyrkinisku mahasta läpi BN:lle! Ei mitään masentunutta lopetusta kuten olin alunperin suunnitellut! Pois se minusta!

Pah! Ei enää puheita!! Tässä ovat minun tunteeni tällä hetkellä!!! Tolkuton, anna palaa!!!!



perjantai 12. kesäkuuta 2015

Salainen lääke

Tässä kuvassa on yllättäen kiteytetty lähes tulkoon kaikki,
mikä menee tässä jaksossa pieleen.

Synopsis

Jenni-täti saa Muumitalossa yllättäen noidannuolen ja ainoa keino sen parantamiseen on lääke, joka kimmeltelee kuin tähti. Lapset haluavat auttaa, mutta eivät tiedä, mitä Jenni-täti loppujen lopuksi tarkoitti. Kysyttyään asiaa Nuuskamuikkuselta hän kertoo heille, että miljoonia vuosia sitten taivaalta on pudonnut paljon tähtiä. Tästä Muumi keksii etsiä tähtiä tuolta ajalta aikakoneella. Mentyään kellariin ja vetäistyään rievun koneen päältä kone aivan yllättäen käynnistyy ja heittää heidät hirmuliskojen aikaan keskelle tulivuoren purkauksia. Tilanne on niin vakava, että Muumi käynnistää aikakoneen uudestaan, jolloin he joutuvat vuoristokylään, jota ahdistelee hirvittävä lumimies. Kyläläiset ensin luulevat heitä lumimiehen lähettiläiksi, mutta havaittuaan heidänkin pelkäävän lumimiestä he uskovat heidän tulleen taivaalta. Saatuaan tietää, mitä lapset ovat etsimässä, he neuvovat heitä menemään lumimiehen luo, koska sillä sattuu mahdollisesti olemaan heidän etsimänsä tähtiesine. Löydettyään lumimiehen palatsin ja siellä hetkeksi erottuaan, he löytävät lumimiehen, joka paljastautuukin pikkupojaksi. Pikku Myyn aiheuttaman häslingin vuoksi tähti putoaa sen jalustaltaan ja palatsi alkaa sortua. Kylään palattuaan poika lupaa tekemään töitä tästä lähin kylän hyväksi ja sankarinelikko poistuu vuoristokylästä aikakoneella.

---

Miten monta pylvästä kuistilla oikein on?
...

Joo. Nyt ihan oikeasti. Mitä helvettiä?! Polttopuiden kera!

Olen kokenut Aikakoneen. Olen kokenut Hemulitädin. Olen kokenut Muumipeikon ja Niiskuneidin kihlauksen. Mutta nyt, NYT on sellaista ylikeitettyä talkkunapuuroa tarjolla, että sen aiheuttaman ummetukseen ei auta edes peräsuolen huuhtelu.

En oikeasti ymmärrä, miksi tämä on edes olemassa. Tekijätiimi on ihan totaalisesti heittänyt pyyhkeen kehään tämän teossa. Tällä kertaa me vain aloitamme tarinan ilman minkäänlaista pohjaa ja sitten vain mennään jonnekin perseellämme pomppien, koska tämän episodin on vain tuhlattava n.25 minuuttia television ohjelmatarjonnasta yleisradioveroineen päivineen.

En oikeastaan tiedä mistä minä edes aloittaisin. Luonnollisestihan sitä pitää aloittaa alusta lähtien, mutta tarinamme tarjonta on niin ojasta nostettu, että haluaisin vaan kirjoittaa "What's a paladin? Fuck you, the end!"

Tha-tha-tha-that's all folks!




















Ja niin ensimmäinen lukija saa kohtauksen liian lyhyestä
  blogimerkinnästä, aiheuttaa suuren haloon ympäri Internettiä
ja kaikki pakottavat minut jatkamaan merkintääni. Perkele...

No hyvä on. Aloittakaamme alusta lähtien:

Miksi Jenni-täti kuljettaa mukanaan kaikki muistoesineensä ukostaan Muumitaloon? Me emme saa sitä koskaan tietää. Valitettavasti joudumme vain päätymään siihen johtopäätökseen, että meidän pitää lainata Pikku Myytä, vaikken missään nimessä haluaisi: "Jenni-täti on vanhuuden höperö." On taas yksi syy saada pinna kireälle tästä jaksosta: se pisti Myyn olemaan kerrankin oikeassa.

Muttapa sitten pääsemme Nuuskamuikkuseen, meidän älykkääseen ja filosofiseen persoonaamme, jolla on aina vastaus kaikkeen. Katsotaampa millainen on hänen vastauksensa, kun Muumi ja kumppanit kysyvät kimeltelevää tähtilääkettä. Nuuskis on tovin hiljaa kunnes:
Nuuskamuikkunen: Olisikohan se tämä?
Kaikki: Mikä?
Myy: Mitä sinä tarkoitat?
Nuuskamuikkunen: Katsokaa mikä kimmellys. 
(Kaikki katsovat sankossa olevaa heijastusta tähtitaivaasta) 
Nipsu: Voi pojat, tähtiä.
Niiskuneiti: Ihmeen kaunista.
Myy: Pah. Tähtien heijastusta ja vesi on vain jokivettä.
Muumipeikko: Eikä muuksi muutu. En käsitä miten sanko parantaa Jenni-tädin.
Nuuskamuikkunen: Minä liioin en käsitä.

Mikä ihme oli tuon koko kohtauksen pointti? Hän toki kertoo paremman neuvon, mutta tuo osuus on kyllä ihan hukkaan heitettyä aikaa. Oikeastaan, siinä ei ole minkäänlaista järkeä.

Kuten ei ole myöskään aikakoneellakaan. Helvetti soikoon. Miksi tämän aikakoneen pitää oikeasti olla joka ikisessä jaksossa sellainen, missä ei oikeasti ole minkäänlaista loogista sääntöä? Tässäkin kun riepu vedettiin pois, saatiin hetken aikaa nähdä lähikuvaa koneesta, kunnes se sitten heilahti niin kuin sitä oltaisiin työnnetty ja lähti käyntiin. Sitten sankarinelikko olikin kuin kone olisi nyt noin vain käynnistynyt. Hevonpaskat sanon minä! Ja se musiikki mikä lähtee soimaan koneen käynnistyksestä on kyllä ihan kauheata rimputusta. Koskaan kuulunut koko sarjassa ja enkä toivo kuulevani sitä enää koskaan!

It's a trap!

Jurassic parkin aikakaudella minua alkaa jo totaalisesti keittämään Niiskuneiti. Siis eikö hänellä oikeasti ole mitään muuta sanottavaa kuin miten romanttista, kaunista tai muuten vaan niin helvetin siirappista kaikki on? 99% hänen dialogeistaan on tuolaista samanlaista huokailua ja se pistää ainakin minun rystyseni kalkin valkeaksi hänen hyödyttömyydestä.

Mitä jos he olisivat portautuneet koneellaan jonnekin Auschwitchiin tai kesken kreivitär Erzsébet Báthoryn kylvyn, kun juuri ollaan viilletty seuraavan neidon kurkku auki? Veikkaisin kaikki maallisen omaisuuteni verran vetoa, että Niiskuneiti olisi noistakin ollut pillu kosteana huokailemassa näyn romanttisuudesta. Kuka liittyy mukaan?

Aho~ aho~
Jälleen japanilainen kulttuuriviittaus muumeissa.

Mutta oh... nyt olemme työntyneet jonnekin perseen sisäpuolelle: Meillä ei ole minkäänlaista hajua, missä ajassa me olemme, varsinkaan siitä missä me oikeasti olemme! Ympäristön, linnan ja lumimiehen lisäksi olisi Himalaja, mutta paikallinen väestö ei näytä tippaakaan sen paikallisväestöltä. Toki tietämykseni ei ole täysin 100%:n varmaa, mutta paikallinen väestö näyttää mielestäni moderneilta venäläisiltä, kuin eristyneeltä tiibettiläisiltä tai nepalilaisilta.

Muuta tarinan epäjohdonmukaisuuksista en jaksaisi edes puhuakaan, sillä linnaan saavuttaessa alan jo epäillä, onko tämän jakson tekijätiimin johtohahmona ollut joku koululainen. Ihan oikeasti, ansoitettu linna, jonka viimeinen ansa tuhoaa koko rakennuksen, laava ympäröi linnan sekä animemaiset voimat. Niin suuresta klisee annoksesta ei voi muuta kuin tukehtua. Tulivuori Himalajalla on kyllä minulle niin vieras asia, että en voi vaan kuin raapia kalloani esiin tekijöiden laiskuudesta.

Kuka ikinä voisi uskoa tämän kuvan kuuluvan muumeihin?

Animaatio ja piirtojälki peräti kukoistaa tällä kertaa kaikissa virheellisen prisman väreissä. Jatkuvuus toki on onnistuttu säilyttämään, mutta kaikki on hätiköityä ja nopeasti vedettyä. Hahmorefrenssit ja piirto-ohjeet ollaan mahdollisesti vahingossa käytetty sätkäpaperina, sillä hahmojen silmät muuttuvat tässä täysin piirtäjien oman tahdon mukaan. Lisäksi taustakuvat ovat ainakin Muumitalossa huonolaatuista suttua. Kokosuhteet ja kaikki muut perspektiivin muodot ovat hakusessa.

Kauheata katsottavaa totaalisesti. Näyttää siltä, että tämä on yritetty vetää mahdollisimman halvasti ja nopeasti, ettei projektia tarvitsisi enää tehdä. En oikein enää ymmärräkään, miksi tekijät edes ovat tehneet tämän jakson. Vaikka lähes joka ikinen 25 minuuttinen on ollut turhaa tähän asti, niin tämän kertainen se vasta turhalta tuntuikin. Animelogiikka ei vaan sovellu muumeihin. Ainakaan Tanoshii Moomin Ikka -muumeihin.

Pitkästä aikaa löytyi kuva, joka kuvastaa mielitilaani
tästä jaksosta lähes tulkoon täydellisesti.

"Missä prinsessa viipyy?"

perjantai 5. kesäkuuta 2015

"Syntymäpäiväyllätys" (ミィのやけくそ誕生日)

Raisulilla sentään on sarjakuvien mukainen vatsa.
Synopsis

µllä on tänään syntymäpäivät, mutta kukaan ei ole tietävinään asiasta tai keskeyttävät hänet, kun hän on ilmoittamassa syntymäpäivästään. µ lähtee ulos Muulitalosta ja koittaa kertoa asian Heliumille, joka kuitenkin on kiintynyt tutkimaan kasveja ja sattuu löytämään harvinaisen heinäkasvin. Seuraavaksi hän koittaa kertoa syntymäpäivästään Muiskanuuskaselle, mutta hän on keskittynyt enemmän ruuanlaittoon kuin kuunteluun. Viinijenkkaa ei edes kiinnosta mikä päivä on kyseessä. Sitten µ keksii, että hänellähän on siskokin ja hän menee Myrmelin luo. Myrmeli kuitenkin on menossa asioille ja määrää µn vahtimaan taloa. µ päättääkin pitävänsä kekkerit aivan itse ja ryhtyy leivontapuuhiin. Keitto, kakku ja moni muukin asia menee pieleen sotkien samalla keittiön, mutta µ koittaa silti leikkiä itsekseen juhlia, vaikka tarjoiltu ruoka maistuu karsealta.

Sattumalta Raisuli sattuu tulemaan paikalle ja µ kutsuu hänet sisään. Raisulin mielestä kaikki tarjolla oleva ruoka on herkullista ja hän alkaa syömään kaiken poskeensa. Myrmeli on kuitenkin tulossa jo takaisin ja kaikkialla on kamala siivo. µ ajaa Raisulin pois ja ehtii putsata pöydän, muttei keittiötä. Myrmeli on asiasta närkästynyt ja µ kertoo, että asialla on ollut hiiri. Myrmeli onkin helpottunut asiasta, sillä tämä hiiri olikin sattumalta syönyt erästä lääkettä, joka kiihdyttää karvankasvua. µ on tästä järkyttynyt ja lähtee takaisin Muulitaloon, sillä hänen vatsaansa alkoi koskemaan.

Mämmän asetettua µn olohuoneen sohvalle µ alkaa näkemään unta, missä kaikki nauravat hänelle ja hänelle selviää, että hänestä on tullut karvainen. Herättyään talossa on pimeää. µn edessään on peili, mistä hän näkee itsensä samanlaisena karvaoliona kuin hän oli unessaan. Yhtäkkiä verhot vedetään auki ja ovet aukeavat. Muulitalon väki on tulossa sisään, mutta µ on järkyttynyt ulkonäöstään sen verta, että käskee kaikkien poistuvan. Meemipuikko kuitenkin repii häneltä naamion päästä ja hänelle selkenee, että tämä olikin vain pila kaikista niistä jutuista mitä µ on tehnyt heille. Lopulta µ saa toivomansa vastaanoton, kun hänen eteen tuodaan kakkua ja lahjoja.

---

"µ, tule leikkimään kanssamme..."
"Forever... and ever... and ever... and ever..."

Oih! Nyt täytyy oikein polvilleen langeta tällä kertaa! Siis nyt tässä on totaalisen surkeaa tavaraa esillä, että yritin vääntää kaikista hahmoista jokin yhtä fiksu nimimuutoksen kuin µ. Kaikki tässä tarinassa menevät niin vääryyden puolelle, että ei mitään järkeä.

Tämä jaksohan on sinällään surullisen kuuluisa, että sitä ei ole esitetty Suomessa. Ja katsottuani sen ei ole kyllä yhtään ihmekään, että näin on käynyt. Tämän jakson käsikirjoittaja on ollut kyllä todella amatöörimäinen tai sitten häntä ei oltu ollenkaan pohjustettu muumien maailmaan.

...Meemipuikon hatun viistatuspäivä.

Jaksomme sankaritar µ on totaalisesti uppokusetettu. Hän ei osaa tehdä ruokaa, hän valehtelee, hän on itsekäs. Kaikista suurin synti noista kolmesta on valehtelu, sillä µ ei ole koskaan sarjan ensimmäisen tuotantokauden aikana valehdellut. Hän jopa sanoo jaksossa Matkalaukku puhuvansa tästä lähtien aina totta. En siis voi kuuna päivänä uskoa sitä, että hän menisi valehtelemaan ja vieläpä siskolleensa!

Toki eihän µn valehtelu ole ollut se hedelmä, joka vaikutti siihen että se oli se mädin muna näistä kaikista. Ehei. Yllättäen siinä onkin koko Muuliperhe. Tämä "pila" on kyllä niin järjettömän törkeä veto. Siis ihan järkyttävän törkeä! Ei edes se, että sarjakuvissa muumit etsivät huumeita kokeilaakseen niitä ole niin törkeä kuin tällainen kauhukokemus, jonka horror check (-5) vie peräti epäonnistuessaan 7 mielenterveypistettä pois plus heittää kirouksen ylle! Itselleni jos tuollainen pila laitettaisiin ja sitten yritettäisiin selittää asia noin merkityksettömästi kuin µlle, niin minä taikoisin haulikon maagiseksi ja käyttäisin jokaikisen vihjepisteen saadakseni kuutosen jokaisesta nopasta!

Tiedättehän, lapsille!
Tällä jaksolla on toki erittäin outo yhteensattuma erään toisen jakson kanssa: µ kysyy syntymäpäivistään tasan samoilta henkilöiltä kuin Myrmeli Timantti-jaksossa sormuksestaan! Ihan tosi! Ensin Heliumilta, joka ei osaa ajatella asiaa rationaalisesti, seuraavaksi Muiskanuuskasen luona, joka ei vaan välitä asiasta ja lopulta Viinijenkan luona, joka vaan nostaa nokkaansa asiasta, koska on kaikessa niin parempi kuin muut.

Voisin jopa tässä vääntää asiaa dialogista, mutta on otettava lokalisaatioasiat kyllä huomioon. Nimittäin kun µ on kysymässä Raisulia osallistumaan juhliinsa hän ei ole ensiksi halukas siihen, koska hän luulee µ:n pistävän hänet pataan. Dialogi on toki hämmentävä, mutta se olisi kyllä saanut erilaisen merkityksen, mikäli tämä jakso olisi esitetty Suomessa. Ääninäyttelyyn en paneudu, vaikka µn ääni on todella ärsyttävä tässä muumianimaatiossa.

Normipäivä japanilaisessa Muulilaaksossa.

Yhden erityisen asian haluan vielä nostattaa tässä ennen lopullista yhteenvetoa, nimittäin alkuintron. Ei siinä, että japanilainen aloitus olisi musikaalisesti kauheata saippuapoppia, siitä löytyy käsittämättömän paljon itkettävää. Koko puoltoistaminuuttinen pätkä on selkeästi kyhätty kasaan mahdollisimman nopeasti ilman intohimoa kontekstiin. Siinä ei ole mitään järkeä ja se lankeaa animekulttuurin vakiokliseeseen: juoksemiseen. Eihän juoksemisessa mitään vikaa ole, mutta se tässä on tehty niin innottomasti, vaikka framerate on varmasti tuplasti yksittäisen jakson framerateen nähden. Lisäksi hittiwattien suuri esiintyvyys on vain...eeeh? Ei siihen oikein sanoja löydä.

Mutta suurimman mitä vittua- tuntemuksen tuo kyllä Niisku! Kyllä! Niisku itse on tässä juomassa teetä Mämmän ja Päpän kanssa, vaikkemme näe häntä koko sarjassa! Tämän jälkeen olen nyt kyllä onnellinen, että tätä introa ei ole meillä!

En puhu palturia! Tuossa hän on!

Mutta mitä muuta tästä jaksosta oikeasti voi sanoa? Ei mitään. Se on kauhea. Se on epämuumimaisinta mitä olen nähnyt sitten neuvostoliittolaisten muumien ulkonäön suhteen. Meemipuikko kumppaneineen ovat kyllä käyneet alhaalla Boken Nikki-sarjassa, muttei niin matalalla kuin tämä tarina upotti. Tekijätiimi ei panostanut tarinaan tipan tippaakaan, mutta jostain syystä rahaa näköjään tuli enemmän animointiin, sillä tässä ei näkynyt huonoa piirrosjälkiä tai ylivoimaista laiskuutta. Tai sitten olin niin totaallisen järkyttynyt muiden hahmojen käytöksestä µn suhteen, että sokaannuin animaatio-osaston mokista.

Ai niin. Yksi vastaamaton kysymys ilmeentyi: Missä Miliisimestari? Luulisi hänen olevan µn juhlissa, kun hän peräti seurustelee Myrmelin kanssa. Vai onko heillä tapahtunut jotain 20-vuodessa? Siihen saatte vastauksen nyt heti: VASTAUSTA EI OLE OLEMASSAKAAN!

Oli tässäkin jakso jumalauta...

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Koulu kutsuu

Miksi he nauttivat aamiaista olohuoneessa?
Ja mikä Nipsua vaivaa?
Synopsis

Aamulla Myy, Niiskuneiti ja Nipsu tulevat alakertaan ja näkevät siellä vieraan miehen. Papan maatessa sohvalla he luulevat miehen olevan murtovaras, joka on tyrmännyt Papan. Tilanne rauhoittuu, kun Pappa herää ja alas kivunnut Muumi kertoo miehen olevan Papan ystävä. Mies esittäytyy olevansa Hömelö.

Aamukahvilla Hömelö ja Pappa kertovat taustatarinaansa ja he tekevät pienen kepposen antamalla lapsille vieteriukon lahjaksi. Selviää, että kaksikko on ollut varsin rasavillejä koulussa ja heidän muistellessa sitä he keksivät käydä siellä vierasilla. He menevät heidän vanhaa kulkureittiään pitkin koululle ja kiipeävät puuhuun muistelemaan menneitä. Koulun rehtori saapuu paikalle ja hän vaikuttaa siltä, että hän pitäisi heitä edelleen koululaisina. Hän määrää heidät siivoamaan ja silloin heidän perässä olleet lapset eli Muumi, Niiskuneiti, Myy ja Nipsu paljastautuvat, sillä he seurasivat heitä salaa kouluun. Rehtori luulee heitä kaikkia sukulaisiksi. Hän kutsuu heidät joka vuotiseen tähtijuhlaan ja johdattaa heidät pukuhuoneeseen, missä he alkavat valkkaamaan itselleen pukua ja tapaavat paikallisen sakin johtajan, Vertin.

Kesken siivoilun Pappa ja Hömelö menevät rehtorin huoneeseen, sillä he näkivät Vertin menevän sinne. He päättävät pitää kisan siitä, kuka tekee paremman jekun rehtorille. Vertti jättää kissan rehtorin päähinelaatikkoon.

Juhlissa Vertin pila menee pieleen, sillä kissaa ei ole rehtorin päässä vaan Nipsun. Kipinä sattuu laskeutumaan kissaan ja se alkaa raapimaan Nipsun kasvoja. Välikohtauksen jälkeen rehtori on sytyttämässä kokkoa, mutta soihtu yllättäen sammuu. Rehtori vilkaisee soihtuun ja saa ilotulituksen naamalleensa. Kaksikko on ensin innoissaan jekusta, mutta tilanne menee vakavaksi, kun rehtori ei nousekaan ylös. Hän kertoo heikolla äänellä haluavansa nähdä erään kuvan ennen kuolemaansa. Kaksikko ryntää sisään ja löytää kirjahyllystä kaksi kuvaa, jotka he tunnistavat omiksi piiroksikseen rehtorista. Rehtori kuitenkin on tullut heidän perässään ja ilmoittaa nauraen naruttaneensa vaihteeksi heitä ja sanoi kyllä tunnistaneensa heidän olevan aikuisia. Ja niin juhla saa jatkua.

---

Miksi Muumipeikko on niin tietävinään
tämänkertaisesta kertakäyttöhahmosta kaiken?
(Tämä kysymys ärsyttää ainakin minua ihan suunnattomasti)

Voi tätä ironian määrää! Juuri kun valmistun, niin minun eteen paiskataan koulujakso!

Kaupan päälle vielä Papan kauhukuva toteutui, sillä tämänkertainen jakson ensimmäinen kuva jo kajahtaa silmille huonossa laadussaan kuin leijonaa karkuun juokseva pahkasika. Oikeastaan koko ensimmäinen kohtaus on äärimmäisen laiskasti toteutettua tavaraa. Suurimpana kysymyksenä tästä kohtauksesta nousee Muumipeikon "tärkeydestä", kun muiden piti hänet varta vasten kutsua alas ja määrätä hakemaan poliisi. Totta kai porukat voivat olla paniikissa, mutta Muumin kutsuminen kutsumaan poliisi on vain...jotain... täysin käsittämätöntä, kun he olisivat voineet tehdä sen ihan itse.

Mikä Hömelön silmää vaivaa?

Jos nyt jotkut olivat itkeä uliseet Bernando da Pinchin maamerilentokoneesta niin tämä jakso pistää koko muumikaanonin täysin ikkunasta pihalle. Hömelön ja Papan historiikki on kyllä sellaista soopaa, että sille ei löydä minkäänlaista lokeroa.

Ensin olisi toki Papan muistelmat, joissa jäimme siihen missä hän tapaa Mamman. Käykö sitten niin, että Itsevaltias määrää Papan menevän Muumilaakson lähettyville olevaan kouluun? Jos näin on niin täytyy sanoa, että Pappa on kyllä reilusti yli-ikäinen moisiin temppuihin, kuin tässä jaksossa annetaan ymmärtää. Ainoa mahdollisuus olisi, että hän olisi käynyt koulua orpokotiajoilla, mutta luulisi hänen kyllä kertoneen muistelmissaan moisen ajankohdan, kun hänellä kerran on ollut noin hyvä ystävä.

Lisäksi emme pääse täyteen varmuuteen siitä, tunteeko Mamma edes Hömelöä? Muumi kyllä näytetään tuntevan hänet melkein kuin hän olisi vakiovieras Muumitalossa, mikä sinällään on niin typerää kuin olla ja voi, mutta Mammasta jää nyrkin mentävä kysymysmerkki.

Epäsosiaalinen vai muuten vajaa?

Hömelö itsessäänkin on minusta vähän huolestuttava hahmo. Jos kuuntelette hänen dialogiaan niin hänhän rykii lähes jokaisessa lauseessaan. Tokihan se antaa vähän erillaisempaa kuvaa, mutta Ilkka Merivaaran ääni ei kyllä mitenkään muuten eroa oikein mitenkään muista vierasrooleistaan, mikä toki on vähän sääli. Itse toki olen mennyt aivoituksissa niinkin syvälliseksi, että liekkö Hömelöllä jonkin tasoinen riippuvuus johonkin poltettavaan nautintoaineeseen jatkuvan ryinnän takia. Lisäaineistoksi väitteelle voisi lisätä sen, kun hän on Papan kanssa kasvokkain, hän ei edes katso Pappaa silmiin.

Tämän kertainen episodi on sinällään erikoinen, että se pistää ihan rankkitynnyrikaupalla kysymyksiä ilmaan vastaamatta yhteenkään. Yksi suurimmista näistä on, että mitä ihmeen rotua tämä koulun rehtori on? Kuuluuko hän tähän omituiseen muumihemuli-ihmishybridiin, kuten sheikin päävaimo? Kuten sanoin, minulta ei kyllä tähän löydy vastausta, mutta on kuitenkin suhteellisen outoa nähdä jokin ei niin muumimainen hahmo puheroolissa. Tätä ennen väkijoukoissa on ollut läjäpäin näitä ei-muumimaisia sivuhahmoja, joita ei olla sitten nähty sen yhden kuvakulman jälkeen ollenkaan. Viimeisin tällainen outous onkin ollut ihan viime jaksossa näkynyt puku päällä, kahdella jalalla ollut koira.

Muumi-ihminen? Ihmishemuli? Vaiko ihan Mitaes Vittuouos?

Yksi iso ja varsin selkeä asia vielä nousee vastaan: tämä on taas paluu siihen mitäänsanomattomaan Boken Nikki -tarjontaan. Jostain kumman syystä en ole lainkaan järkyttynyt tästä, vaikka edellinen jakso oli tavattoman hyvä. Kai tämän jakson unohdettavuusarvo on vain niin korkea, että en löydä intoa ylidramatisoida asiaa. Animaatio on helvetin laiskaa ja huonosti piirrettyä. Samat arvot lankeaa myös taustakuviinkin. Tarinaltaan tämä on maustamaton soppa, jossa jopa satsumat ovat jääneet raaoiksi pottujen lisäksi, vaikka seosta onkin keitetty. Unohdukseen tämä vain lankeaa portaat alas rymisten. Tätä jaksoa ei mitenkään pysty sanomaan paskaksi sen panostuksen puutteen vuoksi. Olkoot se siis oksennusta.

Miksen osannut tulkita Pappaa, jotta olisin voinut
jättää tämän jakson katsomatta?