perjantai 5. kesäkuuta 2015

"Syntymäpäiväyllätys" (ミィのやけくそ誕生日)

Raisulilla sentään on sarjakuvien mukainen vatsa.
Synopsis

µllä on tänään syntymäpäivät, mutta kukaan ei ole tietävinään asiasta tai keskeyttävät hänet, kun hän on ilmoittamassa syntymäpäivästään. µ lähtee ulos Muulitalosta ja koittaa kertoa asian Heliumille, joka kuitenkin on kiintynyt tutkimaan kasveja ja sattuu löytämään harvinaisen heinäkasvin. Seuraavaksi hän koittaa kertoa syntymäpäivästään Muiskanuuskaselle, mutta hän on keskittynyt enemmän ruuanlaittoon kuin kuunteluun. Viinijenkkaa ei edes kiinnosta mikä päivä on kyseessä. Sitten µ keksii, että hänellähän on siskokin ja hän menee Myrmelin luo. Myrmeli kuitenkin on menossa asioille ja määrää µn vahtimaan taloa. µ päättääkin pitävänsä kekkerit aivan itse ja ryhtyy leivontapuuhiin. Keitto, kakku ja moni muukin asia menee pieleen sotkien samalla keittiön, mutta µ koittaa silti leikkiä itsekseen juhlia, vaikka tarjoiltu ruoka maistuu karsealta.

Sattumalta Raisuli sattuu tulemaan paikalle ja µ kutsuu hänet sisään. Raisulin mielestä kaikki tarjolla oleva ruoka on herkullista ja hän alkaa syömään kaiken poskeensa. Myrmeli on kuitenkin tulossa jo takaisin ja kaikkialla on kamala siivo. µ ajaa Raisulin pois ja ehtii putsata pöydän, muttei keittiötä. Myrmeli on asiasta närkästynyt ja µ kertoo, että asialla on ollut hiiri. Myrmeli onkin helpottunut asiasta, sillä tämä hiiri olikin sattumalta syönyt erästä lääkettä, joka kiihdyttää karvankasvua. µ on tästä järkyttynyt ja lähtee takaisin Muulitaloon, sillä hänen vatsaansa alkoi koskemaan.

Mämmän asetettua µn olohuoneen sohvalle µ alkaa näkemään unta, missä kaikki nauravat hänelle ja hänelle selviää, että hänestä on tullut karvainen. Herättyään talossa on pimeää. µn edessään on peili, mistä hän näkee itsensä samanlaisena karvaoliona kuin hän oli unessaan. Yhtäkkiä verhot vedetään auki ja ovet aukeavat. Muulitalon väki on tulossa sisään, mutta µ on järkyttynyt ulkonäöstään sen verta, että käskee kaikkien poistuvan. Meemipuikko kuitenkin repii häneltä naamion päästä ja hänelle selkenee, että tämä olikin vain pila kaikista niistä jutuista mitä µ on tehnyt heille. Lopulta µ saa toivomansa vastaanoton, kun hänen eteen tuodaan kakkua ja lahjoja.

---

"µ, tule leikkimään kanssamme..."
"Forever... and ever... and ever... and ever..."

Oih! Nyt täytyy oikein polvilleen langeta tällä kertaa! Siis nyt tässä on totaalisen surkeaa tavaraa esillä, että yritin vääntää kaikista hahmoista jokin yhtä fiksu nimimuutoksen kuin µ. Kaikki tässä tarinassa menevät niin vääryyden puolelle, että ei mitään järkeä.

Tämä jaksohan on sinällään surullisen kuuluisa, että sitä ei ole esitetty Suomessa. Ja katsottuani sen ei ole kyllä yhtään ihmekään, että näin on käynyt. Tämän jakson käsikirjoittaja on ollut kyllä todella amatöörimäinen tai sitten häntä ei oltu ollenkaan pohjustettu muumien maailmaan.

...Meemipuikon hatun viistatuspäivä.

Jaksomme sankaritar µ on totaalisesti uppokusetettu. Hän ei osaa tehdä ruokaa, hän valehtelee, hän on itsekäs. Kaikista suurin synti noista kolmesta on valehtelu, sillä µ ei ole koskaan sarjan ensimmäisen tuotantokauden aikana valehdellut. Hän jopa sanoo jaksossa Matkalaukku puhuvansa tästä lähtien aina totta. En siis voi kuuna päivänä uskoa sitä, että hän menisi valehtelemaan ja vieläpä siskolleensa!

Toki eihän µn valehtelu ole ollut se hedelmä, joka vaikutti siihen että se oli se mädin muna näistä kaikista. Ehei. Yllättäen siinä onkin koko Muuliperhe. Tämä "pila" on kyllä niin järjettömän törkeä veto. Siis ihan järkyttävän törkeä! Ei edes se, että sarjakuvissa muumit etsivät huumeita kokeilaakseen niitä ole niin törkeä kuin tällainen kauhukokemus, jonka horror check (-5) vie peräti epäonnistuessaan 7 mielenterveypistettä pois plus heittää kirouksen ylle! Itselleni jos tuollainen pila laitettaisiin ja sitten yritettäisiin selittää asia noin merkityksettömästi kuin µlle, niin minä taikoisin haulikon maagiseksi ja käyttäisin jokaikisen vihjepisteen saadakseni kuutosen jokaisesta nopasta!

Tiedättehän, lapsille!
Tällä jaksolla on toki erittäin outo yhteensattuma erään toisen jakson kanssa: µ kysyy syntymäpäivistään tasan samoilta henkilöiltä kuin Myrmeli Timantti-jaksossa sormuksestaan! Ihan tosi! Ensin Heliumilta, joka ei osaa ajatella asiaa rationaalisesti, seuraavaksi Muiskanuuskasen luona, joka ei vaan välitä asiasta ja lopulta Viinijenkan luona, joka vaan nostaa nokkaansa asiasta, koska on kaikessa niin parempi kuin muut.

Voisin jopa tässä vääntää asiaa dialogista, mutta on otettava lokalisaatioasiat kyllä huomioon. Nimittäin kun µ on kysymässä Raisulia osallistumaan juhliinsa hän ei ole ensiksi halukas siihen, koska hän luulee µ:n pistävän hänet pataan. Dialogi on toki hämmentävä, mutta se olisi kyllä saanut erilaisen merkityksen, mikäli tämä jakso olisi esitetty Suomessa. Ääninäyttelyyn en paneudu, vaikka µn ääni on todella ärsyttävä tässä muumianimaatiossa.

Normipäivä japanilaisessa Muulilaaksossa.

Yhden erityisen asian haluan vielä nostattaa tässä ennen lopullista yhteenvetoa, nimittäin alkuintron. Ei siinä, että japanilainen aloitus olisi musikaalisesti kauheata saippuapoppia, siitä löytyy käsittämättömän paljon itkettävää. Koko puoltoistaminuuttinen pätkä on selkeästi kyhätty kasaan mahdollisimman nopeasti ilman intohimoa kontekstiin. Siinä ei ole mitään järkeä ja se lankeaa animekulttuurin vakiokliseeseen: juoksemiseen. Eihän juoksemisessa mitään vikaa ole, mutta se tässä on tehty niin innottomasti, vaikka framerate on varmasti tuplasti yksittäisen jakson framerateen nähden. Lisäksi hittiwattien suuri esiintyvyys on vain...eeeh? Ei siihen oikein sanoja löydä.

Mutta suurimman mitä vittua- tuntemuksen tuo kyllä Niisku! Kyllä! Niisku itse on tässä juomassa teetä Mämmän ja Päpän kanssa, vaikkemme näe häntä koko sarjassa! Tämän jälkeen olen nyt kyllä onnellinen, että tätä introa ei ole meillä!

En puhu palturia! Tuossa hän on!

Mutta mitä muuta tästä jaksosta oikeasti voi sanoa? Ei mitään. Se on kauhea. Se on epämuumimaisinta mitä olen nähnyt sitten neuvostoliittolaisten muumien ulkonäön suhteen. Meemipuikko kumppaneineen ovat kyllä käyneet alhaalla Boken Nikki-sarjassa, muttei niin matalalla kuin tämä tarina upotti. Tekijätiimi ei panostanut tarinaan tipan tippaakaan, mutta jostain syystä rahaa näköjään tuli enemmän animointiin, sillä tässä ei näkynyt huonoa piirrosjälkiä tai ylivoimaista laiskuutta. Tai sitten olin niin totaallisen järkyttynyt muiden hahmojen käytöksestä µn suhteen, että sokaannuin animaatio-osaston mokista.

Ai niin. Yksi vastaamaton kysymys ilmeentyi: Missä Miliisimestari? Luulisi hänen olevan µn juhlissa, kun hän peräti seurustelee Myrmelin kanssa. Vai onko heillä tapahtunut jotain 20-vuodessa? Siihen saatte vastauksen nyt heti: VASTAUSTA EI OLE OLEMASSAKAAN!

Oli tässäkin jakso jumalauta...

1 kommentti :

  1. Boken Nikkin tuntien olisi ne varmaan onnistuneet Niiskunkin luonteen kusemaan, että onneksi hän vain näkyi japani-introssa.

    VastaaPoista