perjantai 11. marraskuuta 2016

10 faktaa Muumilaakson tarinoista osa 3

1) Eläintarhan tiikerit kutsuvat Japanissa toisiaan nimikkeillä Honey ja Darling.

2) Ensimmäisessä jaksossa Myy ei valita Muumin innokkuutta keväästä vaan kertoo nähneensä unta asuneensa vesimelonissa. Enteilyä Jättikurpitsa-jaksoon? Japanissa muumit tarjoilevat kakkua keksien sijasta.

3) Muumi myös muistuttaa Myytä saman keskustelun aikana, että hän vietti talven heillä, koska Mymmeli oli mennyt äidin luo rauhoittumaan Myyn takia.

4) Rannalta löytynyt hylky -jaksossa Pikku Myyn hanskat puuttuvat suurimman osan jaksoa Japanissa. Länsimaisessa laitoksessa hanskojen puute on korjailtu muutamissa tapauksissa.

Myyllä ei ole tällä kertaa mitään salattavaa.
5) Tanoshii Muumin Ikkan jaksoista 32 eivät suoraan perustu muumikirjoihin tai sarjakuviin.

6) Boken Nikkin jaksoista 14 eli yli puolet eivät perustu kirjoihin tai sarjakuviin.

7) Sininuttuisen, oranssitukkainen ja punaista lakkia pitävä (mahdollisesti) naispuolisen Muumilaakson asukkaalla on toisinaan silmälasit päässä. Ja kerran häntä!

Häntä nähdään tällä hahmolla Jättikurpitsassa.
8) Kiiltopään alkuperäinen nimi on Rappu.

9) Joulu on ovella -jakson käsikirjoitusta jouduttiin muokkaamaan kolmeen kertaan.

10) Tanoshii Muumin Ikkan käsikirjoittaja Akira Miyazaki sekä ohjaaja Hiroshi Saito ovat tehneet myös Makiba no shojo Katri -nimisen animen, joka perustuu Auli Nuolivaaran (1883-1972) romaaniin Paimen, piika ja emäntä (1936). Miyazaki on ollut myös käsikirjoittamassa Alfred J. Kwakin jaksoja.

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Muistojen kätköistä: Prinsessa ja vuorenpeikot

Tarinatuokio: 

Olipa kerran pieni Humppa, joka lainaili paikallisesta kirjastosta VHS-kasetteja. Pääasiassa Humppa tykkäsi lainailla Myyriä, Hopeanuoli-ryhmän dubbaamia Olipa kerran...-sarjoja sekä Smurffeja. Humppa tykkäsi myös lainata toisinaan muitakin VHS-kasetteja vaihtelun vuoksi, mutta ne saattoivat olla aivan tyhmiä, kuten eräs Punahilkka-video, missä oli kiva piirtotyyli, mutta hahmot tuntuivat lörpöttelevän keskenään puoli tuntia per hahmo ja hahmojen vuorosanojen välillä näytettiin vain yhtä animaatiolooppia (johon ainakin kuuluivat päähenkilön lisäksi Punahilkan äiti, jänis, orava, lintu ja viimein susi plus varmaan isoäiti ja puuhakkaaja/metsästäjä, mutta Humpan kärsivällisyys ei riittänyt katsomaan videota loppuun).

Eräänä päivänä pienen Humpan äitimuori oli itse lainannut erään videon kirjastosta. Äitimuori oli lainannut animaatioelokuvan, joita oli vain muutama harva video paikallisen kirjaston valikoimassa. Pieni Humppa oli innoissaan tapauksesta ja äitimuori näytti videon kannen...

Pieni Humppa löysi itsensä pian sen jälkeen peiton alta. Videon kansi oli niin pelottava, että Humppa ei uskaltanut katsoa sitä ollenkaan. Eikä Humppa katsonut sitä, kun hän kasvoi isommaksi. Videon kansi oli toki jättänyt Humppaan niin ison vaikutuksen, että hän jäi isona miettimään pitkäksi aikaa, mikä oli tämä elokuva, joka pelotutti häntä pienenä.

Ja niin, noin 20 vuotta myöhemmin...

---

Lapsuus on toisinaan jännää aikaa. Kiintoisimmat niistä hetkistä toki ovat ne, joissa on kokenut pelkotiloja. Joskus ne ovat täysin selviä tapauksia, kuten Muumilaakson Mörkö, mutta toisinaan hyvin hämäriä, kuten ostoskeskuksessa karkkeja jakeleva Joulupukki, vaikka en Joulupukkia oikeasti pelännyt, kun hän kävi kotonani.

Täytyy toki myöntää, että en loppujen lopuksi pelännyt kovin montaa tapausta lastenohjelmissa. Morsokin oli minulle erittäin siisti hahmo pienenä ja minua oikeasti ärsytti, kun Aasi, Morso ja Mouru -sarjan sankarit pistettiin ensimmäisellä esityskerralla kolmen jakson jälkeen "kesälomalle". Hauskinta asiassa onkin, että Mouru ei kerennyt edes astua tarinaan mukaan. En puhu palturia.

Mutta mikä oli tämä elokuva? Olisiko se yhtä hirveä kuin sen kansi? Olisiko tämä kadonnut timantti animaatioiden maailmasta? Fanfaarit soimaan, sillä se selvinee nyt! Kyseessä on vuodelta 1991 walesilais-unkarilainen yhteistyöanimaatio Prinsessa ja vuorenpeikot!

Tu-tutu-tuu!

Löytäessäni uudestaan elokuvan kannen oli pakko myöntää, että se on mielenkiintoa herättävä. Kuva on suhteellisen synkkä, mutta punertava väri korostuu hyvin tummansinertävää taustaa vasten. Piirrostyyli tuo mieleen Don Bluthin animaation, mitä se ei valitettavasti ole, mutta pistää silti osakekurssit nousuun laatuanimaation toivossa. Lisäksi täytyneet myöntää, että muistelin kuvan pojan (Curdie) kantaneen kädessään miekkaa eikä lyhtyä.

Asia, mitä varmasti pelkäsin tässä kuvassa, oli keskellä prinsessa Ireneä päin ollut prinssi Froglip sekä alempana taustalla olevat prinssin vanhemmat. Ihmettelen toki suuresti tätä, sillä kun koin ensimmäisen kerran Warcraftin noina samoina aikoina, niin en ollut örkeistä moksiskaan, vaan peräti innoissaan, vaikka nekin olivat vihreitä örmisköjä. Lapsen mielikuvitus on Pekka Routalempeä lainatakseni "hyvin jännä."

Månprismakraft, förvandla mig!
Itse elokuva perustuu skotlantilaisen kirjailijan George MacDonaldin (1824-1905) samannimiseen lastenkirjaan. Omien pikaisten tutkimusteni mukaan tämän kirjailijan tuotoksia ei olla nähtävästi julkaistu Suomessa yksittäisinä teoksina. Elokuvan tarinan pääosassa on kuin onkin otsikon prinsessa Irene, joka viettää aikaansa linnassaan Lootie-nimisen sisäkön valvonnassa kuningasisän ollessa matkoilla. Irenen ollessa ulkona Lootie nukahtaa ja Irene eksyy metsään, missä illan myötä vuorenpeikkojen kummalliset lemmikit saartavat hänet. Hänet kuitenkin pelastaa kaivoskylän poika Curdie laulamalla elikot tiehensä. Curdie saattaa Irenen takaisin linnaan ja hänelle selviää matkan lopussa Irenen olevan prinsessa.

Linnassaan Irenen kissa löytää salaluukun, jota kautta Irene löytää samaa nimeä kantavan edesmenneen isoisoisoäitinsä. Henkiolento ilmoittaa auttavansa Ireneä, sillä hän tulee olemaan suuressa vaarassa.

Toisaalla kaivoksella Curdie kuulee outoja ääniä luolastosta ja putoaa niiden vuoksi kuiluun. Hän virkoaa ja havaitsee olevansa vuorenpeikkojen kivikuormassa. Peikot ovat rakentaneet luolaan suuren padon ja Curdie on lähestulkoon paljastua ellei kokoustorveen oltaisi puhallettu. Curdie seuraa peikkoja ja hän saa kuulla, että peikot aikovat kostaa "aurinkoihmisille" karkoituksesta maan alle aiheuttamalla tulvan kaivoskuiluihin. Peikkojen prinssi Froglip kuitenkin ilmoittaa, että se ei riitä. Hän ryöstäisi prinsessan, jolloin ihmisten on siten hyväksyttävä peikot heidän hallitsijoikseen.

Ooo! Bela Lugosikin on päätynyt elokuvaan!
Curdie palaa takaisin maanpinnalle kertomaan näkemästään, mutta kukaan ei usko häntä. Hän palaa maan alle yöaikaan, mutta peikot äkkäävät hänet. Hän alkaa tallomaan heitä varpaille, sillä hän oli kuullut oltuaan kivikuormassa kahden peikon maininneen niiden olevan peikkojen herkkä kohta. Kuningattarella on ainoastaan kengät, jolloin pojalle tulee liian paha vastus, kunnes hän alkaa laulamaan. Peikot eivät kestä laulua, mutta ovat onnistuneet ajamaan pojan umpinaiseen luolaan, jonne he hänet sinetöivät loukkuun.

Peikkojen suunnitelmat etenevät ja heidän kissa hyökkää prinsessan kimppuun. Prinsessa pääsee salakäytävää pitkin turvaan isoäitinsä luo, joka lupaa auttaa häntä antamalla taikavoiman poimia langan, jonka avulla Irene löytää Curdien ja pelastaa hänet peikkojen kynsistä. Peikot päättävät vastatoimena hyökätä linnaan, jonka aikana prinssi Froglip sieppaa prinsessan. Hyökkäys lopulta epäonnistuu, kun Curdie saa kerrottua peikkojen heikkoudet. Curdie löytää prinsessan Froglipin kynsistä, mutta he joutuvat veden valtaan, sillä peikot murtavat patonsa ja vesi vyöryy paineella linnaan asti peikkojen kaivamaa käytävää pitkin. Lopulta kaikki kolme päätyvät linnan muurille, missä Curdie ja Froglip aloittavat lopputaiston Curdien selviytyessä voittajana.

...hetkonen!
Sanon suoraan: elokuva oli pettymys. Pettymyksen pääainesosana toki oli kova odotus, että elokuva olisi ollut synkkä ja pelottavan oloinen, kuten Hiidenpata. Elokuva ei kuitenkaan ole huono, mutta ei kovin hyväkään.

Animaatiosta näkee, että sillä on ollut hieman pienen puoleinen budjetti. Piirtojälki on ok, mutta siitä puuttuu laatu. Resoluutio toki saattoi sumentaa piirtojälkeä, mutten kovin usko sen parantuvan paremmallakaan resoluutiolla. Juomapelikäsimerkkejä nähdään runsaasti.

Äänimaailma on suhteellisen hiljainen. Musiikin ja ääniefektien määrä on vähäinen: vaikka porukat surffailevat kivilaatalla kalliota alaspäin, niin kuuluu vain muutamia lyhyitä kiven raahausääniä. Toisaalta ääniefektit ansaitsevat ylistystä erikoisista äänistä, kuten peikkojen kokoustorven töräyksestä.

Tämä kuvakulma oli ainut,
jossa ilmeni meikäläisen odotettu tyyli elokuvassa.
Jos katsomme päähenkilöstöä julisteen perusteella, niin prinssi Froglip ei todellakaan ole tämän elokuvan päähenkilö. Toki hän on pahis, mutta hänelle ei ole annettu kovin paljoa esiintymisaikaa. Peikkojen kuningasparilla on oikeasti enemmän esiintymisaikaa kuin tällä Repe Sorsan omaisesti sylkevällä punkrokkarilla. Julisteen perusteella Froglipillä olisi oikeasti ollut lähes tulkoon prinsessan kokoinen rooli. Tämä korostuu varsinkin alkuperäisessä nimessä "The Princess and the Goblin," jossa todellakin annetaan ilmi, että päähenkilöt olisivat juurikin Irene ja Froglip.

Tarinan kerronta menee loppua myöten hajanaiseksi ja peräti mitäänsanomattomaksi. Prinsessa jää siihen valitettavaan roolitukseen, missä naishahmot eivät loppujen lopuksi ole niitä kunnon sankareita, vaan sortuvat nyyhkijöiksi, kun tulee liian korkea aita ylitettäväksi. Toiveet Cintran leijonanpennusta murentuvat peikkojen hyökkäyksen aikana, kun Curdie pääsee johtamaan puolustusta ja määrää prinsessan pysyvän huoneessa, koska siellä on näennäisesti turvallista.

Sankarimme...
Loppupuolella on tehty muutama hölmö editionaalinen ratkaisu: kun peikot perääntyvät luolaan hävittyään taiston, he sattuvat kuulemaan veden tulon, mutta eivät tajua vielä mikä se on. Sitten kohtaus päättyy tyylikkääseen himmennykseen kuin olisi mainostauko yhtäkkiä heitetty kohtauksen päälle. Me emme tuon kohtauksen jälkeen näe peikkojen kuningasparia.

Toinen kohtaus on selkeästi tehty jännityksen tuomiseksi, kun peikkojen kissa ilmestyy prinsessan kissaa vastaan, jolloin tulee kuva kuin tästä tulisi toinenkin kaksintaistelu jossain vaiheessa näiden karvakasojen kanssa. Mutta taistoa ei koskaan tule ja seuraavan kerran, kun heidät nähdää, on tämä kaksikko ruvennut kaveraamaan keskenään. Ehkä. Lahjakin, minkä prinsessan kissa antaa toiselle, on vähän hämärä...

Ja kolmas... noh... virhe: Froglip saa raiskatuksi Irenen.
No ei oikeasti. Kohtauksen toteutus vain antaa sellaisen kuvan,
että Irene kohdeltaisiin kaltoin ruudun pimennettyä.
Prinsessa ja vuorenpeikot ei todellakaan ollut niin jännittävä ja synkkä kuin odotin sen olevan. Peikot toki ovat toisinaan rujoja, kuten yhden potkaistessa koiraansa ja Froglipin mätätessä Curdieta kerran nyrkillä lopputaistossa. Tätä pettymystä voi melkein verrata siihen tuttuun tilanteeseen, kun ehdottaa kavereille erästä eeppistä sarjaa/peliä/elokuvaa minkä oli itse nähnyt nuorena. Sitten kun kaikki näkevät sen, niin ehdottaja joutuukin nolona myöntämään, että eihän tämä nyt ollutkaan niin hyvä kuin muisteli. Jokainen on kokenut tämän edes jollain tasolla.

Juliste osasi tehdä tehtävänsä täydellisesti. Se on sen verta hyvin tehty, että se ainakin yhden ihmisen kohdalla jäi mielen sopukoihin lähes koko elämänsä ajaksi ja lopulta houkutti häntä katsomaan elokuvan, kun lopulta löysi sen.

Pyydän toki anteeksi niiltä ihmisiltä joille tämä elokuva on kuulunut lapsuuteen. Jos olisin uskaltanut katsoa tämän animaation tuolloin aikoinaan, niin veikkaan, että kirjoituksen tasokin olisi ollut erilainen. Uskottavampi skenaario varmasti olisi ollut, että en olisi vaivautunut milloinkaan kirjaamaan tätä ylös.

Tässä olisi kysymys teille, jotka onnekkaina uskalsivat katsoa tätä elokuvaa lapsena: oliko VHS dubattu suomeksi ja oliko se minkä tasoista näyttelyä, mikäli muistatte?

*Snooooort!*
Duuuuude....

lauantai 1. lokakuuta 2016

Auringonpimennys

Ph'nglui mglw'nafh Cthulhu R'lyeh wgah'nagl fhtagn!
Tänä vuonna tuli 25 vuotta täyteen Muumilaakson tarinoiden ensi-illasta. Tänä päivänä minulle ja kihlatulleni syntyi pieni tyttölapsi. Esikoisemme syntymän odotus toi minulle mieleen ajatuksen: Mikä oli minun ensimmäinen Muumilaakson tarinoiden tarina? Sen minä vain muistan lapsuudestani, että meillä oli muumit videolla. Erään kasetin ensimmäinen jakso oli niinkin myöhäinen kuin Auringonpimennys.

Auringonpimennyksen tarina voidaan jakaa kahteen osaan. Ensimmäisessä osuudessa jännitetään auringonpimennyksen näkemistä runsaan pilvisyyden vuoksi. Toisessa Noita lennähtää pois luudaltaan ja on hoidettavana Muumitalossa. Vaikka Noita onkin kiukkuinen ja lyöty hänen jouduttuaan olemaan muumien hoidettavissa, hän on kiitollinen siitä ja antaa Aliisalle ensimmäistä kertaa luvan leikkiä talon lasten kanssa.

Mamma on todella kova tyyppi,
kun ei tarvitse kuin yhden patakinttaan.
Jakson ensimmäinen puolisko on omasta mielestäni sinällään kiintoisa, että sen dialogi on hyvin yksinkertaista ja toistuvaa. Melkein kuin sarja olisi tarkoitettu hyvinkin pienille lapsille. Toki auringonpimennys on omasta mielestäni hyvin harvinainen ilmiö lastenohjelmissa ja tämä tosissaan oli ensimmäinen kohtaamiseni kyseiseen astrologiseen tapahtumaan, joten yksinkertainen dialogi ei ihan niin pahasta ole. Toisaalta olisi hauska tietää, onko kuinka monessa lastenohjelmassa auringonpimennystä käsitelty.

Ensimmäiseksi jaksoksi Auringonpimennys on näin vanhemmalla iällä kiintoisa, sillä tässä esitetään varsin kattavasti sarjan päähenkilöstö. Koko Muumitalon väki, Haisuli ja Noita Aliisoineen ovat esillä. Katraasta ulkopuolelle jäävät vain Hemuli, Niisku, Mymmeli, Viljonkka perheineen, Tuutikki, Poliisimestari sekä Mörkö.

Pienenä luulin alusta pitäen, että Pikku Myy on poika.
Jakso toimiikin hahmojen ensiesiintymisen suhteen varsin hyvin. Lähes kaikista saa suurin piirtein selvää, millainen on kyseisen hahmon rooli sarjassa. Haisulista muistui eräs tutkimus, jossa hänen olemassaolo oli yhtenä asiana, joka pelotteli lapsia lastenohjelmissa. Voin vain spekuloida, mutta kyseiset henkilöt ovat ehkäpä kokeneet Haisulin ensiesiintymisen Ninni-saagassa, missä hän astelee uhkaavan oloisesti katsojaa kohti virnuillen pahaenteisesti. Auringonpimennyksessä hän on ensin hämmentävä karvapallo pyörimässä tuulessa hupaisalla taustamusiikilla ja oikaistuaan itsensä hän on vain iloinen tuulisesta ilmasta. Ei pelottavuutta mailla eikä halmeilla. En tosin muista havaitsinko jo ensi-istumalta Haisulin olevan loppujen lopuksi sarjan roisto, mutta valoisan puoleinen aloitus oli häneltä minun kohdallani.

Huonoina puolina ensimmäiseksi jaksoksi toki on, että se on yksi sarjan juonen kulmakivistä Noidan suhtautumiseen muumeihin. Aiemmin hänellä oli hyvin kielteinen mielipide heihin jopa siinä määrin, että hän kirosi heidät. Tämän jälkeen me näemme hänen suhtautuvan hyvinkin suopeasti muumeihin muun muassa suostumalla yhteistyöhön Kuumassa lähteessä sekä tekemään Muumista väliaikaisesti vedenelävän.

Moni tuttava ihmetteli miten pystyin olemaan
 niin rauhallinen, vaikka lapsi oli tulossa.
Mitä sitä turhia hätäilemään?
Tässä jaksossa on peräti virhe, mikä toki kuuluisi 10 faktaa Muumilaakson tarinoista-sarjaan, mutta kun olemme kerran käsittelemässä tätä jaksoa, niin samahan tämä on tähän upottaa. Tulen ehkä laittamaan tämän joskus tulevaisuudessa yhdeksi faktaksi: Suomenkielisessä dupissa puuttuu kaksi dialogipätkää; ensimmäinen on Niiskuneidin dialogi hänen nähdessään Nuuskamuikkusen saapuvan Haisulin pompattuaan hänestä kuistille (ja siitä johtuukin Haisulin hätkähdys, kun Niiskuneiti ilmoittaa havainnostaan). Toinen on Papan dialogi heti Aliisan tervehdyksen jälkeen. Niiskuneidin kuonosynkkaus on toki vähän hankala havaita tuulen vuoksi, mutta Papalta nähdään suun liike vaivatta, jos katsoo häntä.

Onneksi animaatio-osastolla ollaan joskus laiskoja laatuanimaatiossakin: Nipsun juoksutyyli. Se on ihan mahtava! Kun Haisuli on opastamassa Muumitalon väkeä Noidan luokse, me näemme kahdessa ensimmäisessä kuvakulmassa Nipsun juoksevan tikkusuorana. Tilannetta korostaa vielä se, että kaikki muut oikeasti juoksevat ollen etukumarassa tai nostaen jalkaa tarmokkaasti, mutta Nipsu vain pysyttelee selkä suorana vatsa edellä kuin oikea il dottore vakavassa tilateessa. Sinällään harmittaa, että hän juoksee normaalisti, kun pelastuspartio saapuu Noidan pusikon luokse.

Sinällään harmittaa,
että tämä ei ole Nipsun virallinen juoksutyyli.
Auringonpimennys oli se, mistä kaikki tosissaan alkoi. Tai ainakin näin olen loppujen lopuksi väittänyt muistelevani, sillä äitimuorin sanojen mukaan minun yksi ensimmäisistä lauseista oli "muumi alkaa!" jolloin toisaalta tulee kuva, että olisin muumeja katsonut suoraan televisiosta ensiesityksestä lähtien. Näin voi hyvinkin olla, mutta tämä jakso on ehdottomasti ensimmäinen, josta on jäänyt varhaisimmat muistikuvat mieleni sopukoihin.

Muisti on jännä asia. Jo tässä vaiheessa mietityttää, että millaisia asioita meidän oma pieni nassukka tulee muistamaan ja kokemaan. Tuleeko hän pelkäämään isin ja äidin tavoin Mörköä? Tuntuuko hänestäkin joskus, että muumit ovat Teletappi-tasoista viihdettä? Uskooko hän revontulien olevan olemassa?

Täällä on paljon sellaista mitä ei voi ymmärtää. Mutta miksi kaiken sitten pitäisi olla ihan samanlaista kuin se aina tavallisesti on?

Yamatochanin piirros meistä kahdesta sekä pikku pirpanasta.

lauantai 17. syyskuuta 2016

Taikurin hattu osa 2

Tai Muumipeikko viidakossa, jos nyt Googlen oma kääntäjä ei möhlinyt kielioppia päin pyllyä. Tähän päättyneekin sitten Neuvostomuumin ilveilyt tältä osalta, ellei Internetin syövereistä löydy lisää. Tai jos ikinä tulee Venäjällä vierailtua ja bongattua moisia kirjoja jostain myymälästä.